Pyrinnölle tärkeä jatkosopimus: ”On ollut hienoa kasvaa osaksi Pyrintöä”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö on sopinut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Ville Pekkolan, 26, kanssa.
Kaudeksi 2011/2012 Tampereelle Lappeenrannan Namikasta siirtynyt 190-senttinen takamies on nostanut Pyrinnössä kausi kaudelta profiiliaan ja on uurastanut kuluneella kaudella 33 ottelussa runsaat 16 minuuttia ottelua kohden viimeistellen 3,7 pistettä per ottelu. Kolmen pisteen heittonsa 40-prosentin tarkkuudella upottanut Namika Lahden kasvatti on ollut tällä kaudella Pyrinnön tarkin kaukoheittäjä.
Pekkolalla on tilillään ennen perjantain kotiottelua Kauhajoen Karhua vastaan 217 Korisliigan runkosarjaottelua, joista 151 Pyrinnön paidassa.
– Pyrinnön ja minun viisivuotissuunnitelman viimeinen vuosi. Hienoa saada jatkaa tutussa ympäristössä ja tutussa porukassa. Pyrinnöstä tuli viimeistään viime kevään myötä itselle se ”oma” joukkue, jossa kaikkein mieluiten pelaa. On ollut hienoa kasvaa osaksi Pyrintöä ja tamperelaista koriskulttuuria. Nautin pelaamisesta Pyrintöfaneille. Ensi vuoden jälkeen opinnot Tampereen yliopistossa loppuvat. Haaveena olisi pelata pari vuotta vain korista ja toivottavasti viisivuotissuunnitelman jälkeen suunnitellaan yhdessä Pyrinnön kanssa uutta kuviota, kommentoi Pekkola Pyrinnön sivuilla.
Pyrinnöllä on kaudesta 2015/16 voimassa olevat sopimukset Antero Lehdon, Topias Palmin, Mikael Sandbergin sekä Ville Pekkolan kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Lauri Markkasen seura karseassa tappiokierteessä
- Seagulls ei anna periksi, Kataja jatkaa voittoputkeaan
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran