Pyrinnölle uusi amerikkalaispeluri
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen Akeem Wrightin, 30, kanssa. Wrightin sopimuksessa on kahden viikon koeaika.
Kansas Staten -yliopistosta valmistunut Wright on Pyrinnölle tuttu pelaaja, sillä joukkue solmi kaksi vuotta takaperin heinäkuun lopulla miehen kanssa sopimuksen pelikaudesta 2013/14. Wright kuitenkin loukkaantui ennen saapumistaan Suomeen. Kuntoutumisen arvioitiin kestävän 1-3 kuukautta, joten Pyrintö päätyi hankkimaan hänen tilalleen Benjamin Raymondin.
Wright palasi aikataulun mukaisesti samana syksynä takaisin pelikentille ja teki sopimuksen Espanjan pääsarja ACB:ssä pelaavaan Blancos De Rueda Valladolidiin. Espanjassa Wright ehti pelata seitsemän ottelua (7,0/4,4) ennen siirtymistään Ukrainan pääsarjaan SK Dinipro Azotin paitaan, jossa hän takoi 10,5 pistettä ja 5,0 levypalloa. Ukrainasta Wright siirtyi Uuden-Seelannin pääsarjaan Waikato Pistonsin riveihin ja pelasi siellä erinomaisen kauden kirjauttaen 18 ottelussa 20,6 pistettä, 7,6 levypalloa, 3,0 syöttöä ja 1,6 riistoa ottelua kohden.
Viime kaudella Wright pelasi Ruotsin pääsarjassa Sundsvall Dragonsin paidassa 41 ottelua, joissa syntyivät tilastot 16,6 pistettä, 9,1 levypalloa, 2,1 syöttöä ja 1,8 riistoa. Kahden pisteen heitot upposivat 49-prosenttisesti ja kaaren takaa osumaprosentti oli 32-%. Sundsvall selviytyi aina Basketliganin välieriin saakka, jossa mestaruuden lopulta vienyt Södertälje kuitenkin oli joukkueelle liian paha vastus.
Wright on pelannut Uudessa-Seelannissa myös kausilla 2011-12 sekä 2012-13, jonka lisäksi miehellä on kokemusta mm. Israelista ja Kanadasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä