Pyrintö-luotsi ei selitellyt tappiota – ”Kobrat ansaitsi voiton”
Pyrinnön vaikeudet vieraspeleissä jatkuivat, kun Lapuan Korikobrat jyräsi vieraansa toisella puoliajalla numeroin 92-80 (42-40).
Pyrinnön Topias Palmi antoi tunnustusta Kobrille riisumalla Pyrinnön aseista.
– Kobrat teki meistä hyppyheittojoukkueen. Heitettiin huonosti ja Kobrat juoksi nopeita, Palmi harmitteli Pyrinnön sivujen mukaan.
Kobrat karkasi vastustajiltaan kolmannella neljänneksellä ja repi tarvittavan eron, joka kantoi aina voittoon saakka.
Vahva kolmas jakso tiivistettiin puolustusta ja päästiin juoksemaan kenttää. Saatiin hyviä heittoja, kun pallo liikkui. Damonin loukkaantuminen toi henkilökohtaisesti lisää vastuuta ja sain hyviä onnistumisia, Kobrien Tuomas Viertola.
Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen myönsi isäntien paremmuuden.
– Kobrat ansaitsi voiton tänään. Kobrat puolusti hyvin, heitti hyvin. Kobrat sai pari isoa runia ja hyödynsi sen. Oltiin koko ajan juoksemassa alas eikä lainkaan niin kuin meidän olisi pitänyt pelata. Ei voida tulla vierasotteluun ottamaan 34 kolmosta. Ollaan keskellä kolmea ottelua kuuteen päivään ja nyt täytyy vain aloittaa keskittyminen seuraavaan, Palviainen mietiskeli.
Korbien päävalmentaja Damion Dantzler sen sijaan myhäili ottelun jälkeen.
– Loistava team efort. Tänään kehityttiin monessa asiassa. Damon ei pystynyt pelaamaan ja se toi muille lisää vastuuta. Jussi, Tuomas ja Marius vastasivat huutoon ja taistelivat loistavasti ja hyvällä energialla ja sitä tarvitaan tällä kaudella jos meinataan menestyä. Damon on kova jätkä ja muutama tikku ei haittaa. Nyt aloitetaan keskittymään lauantain kotiotteluun.
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Seagulls katkaisi oudon kierteen – valtava voitto
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään