Juuri Moskovan TsSKA:n kanssa sopimuksen tehnyt ranskalaistakamies Leo Westermann odottaa innolla tulevaa maajoukkuekesää. 24-vuotias Westermann uskoo tästä kesästä tulevan hänen läpimurtokautensa maajoukkuetasolla.

Westermann pelasi menneen kauden vahvasti Zalgiris Kaunasin riveissä ja on mukana Ranskan EM-ehdokkaiden ryhmässä. Hän nousi varamiehen paikalta mukaan edelliskisoihin, mutta lähtee itseluottamusta uhkuen tulevaan kesään.

– Luulen, että nyt on aikani, minulla on hyvä kausi takanani ja tunnen, että kaikki on vihdoin valmiina ollakseni maajoukkueessa ja näyttääkseni, että voin antaa maalleni jotain, Westermann toteaa FIBA:n sivuilla.

Westermann uskoo pystyvänsä lyömään itsensä läpi Ranskan maajoukkueessa tänä kesänä.

– Vaikka olin maajoukkueessa vuonna 2015, maajoukkueurani ei ole vielä oikein alkanut. Thomas Heurtelilla ja Antoince Diotilla oli samat ongelmat, joten se ei ollut valmentajan päätös. Pääsin joukkueeseen, kun olin kolmas mies paikalle. Mielestäni en ole oikein koskaan ollut maajoukkueessa ja haluan ansaita paikkani osaamisellani tänä kesänä ja todistaa ansaitsevani paikkani. Maalle pelaaminen on minulle erityistä.

– Suurin ero vuoteen 2015 ja 2017 on, että nyt minulla on hyvä seurajoukkuekausi takanani Euroopassa pelatessani ulkomaalaisena. On aina vaikeampaa pelata toisessa maassa, sillä sinun täytyy olla henkisesti vahvempi ja sinun pitää pelata eri lailla kuin ranskalaisena pelaajana Ranskassa, Westermann muistuttaa.

Ranskan joukkueesta puuttuu muun muassa Tony Parker, joten edellisiin EM-kisoihin verrattuna takakentällä on yksi iso paikka täytettävänä. Westermann uskoo olevansa valmis rooliin.

– Kyllä varmasti. Jokaisen joukkueessa on nostettava tasoaan, sillä kukaan ei pysty korvaamaan Tony Parkeria yksin. Hän on selvästi paras ranskalaispelaaja, joka on koskaan pelannut peliä, joten joukkueen täytyy toimia eri tavalla, jotta hänen poissaolonsa voidaan paikata.

– Takamiehen paikalle on monta pelaajaa, jotka voivat ottaa paikan. Ykkös- ja kakkospaikoille on paljon hyviä pelaajia tarjolla ja coach Collet’lla on valinnanvaraa. Siitä ei tule minulle helppoa, sillä kaikilla pelaajilla on hyvä kausi alla. Se vain osoittaa, että Ranskan maajoukkue on erittäin hyvä ja siinä on paljon taitoa.

Parkerin lisäksi Ranskan joukkueesta puuttuvat Nicolas Batum sekä Rudy Gobert. Poissaoloista huolimatta Westermann uskoo Ranskan menestysmahdollisuuksiin.

– Totta kai siitä tulee vaikeaa ilman Parkeria, Batumia ja Gobertia, sillä he ovat erittäin tärkeitä palasia joukkueessa, mutta meillä on paljon pelaajia koputtamassa maajoukkueen oveen ja lähdemme EM-kisoihin taistelemaan mitalista, Westermann toteaa.