Pyrintö solmi jatkosopimuksen – ”Mahdollisuudet ottaa jälleen iso harppaus”
Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen seuran oman kasvatin Lassi Kilpisen kanssa. Takamiehen paikalla pelaavan 185-senttisen Kilpisen sopimus kattaa pelikauden 2018-2019.
Etenkin vahvana puolustuspään osaajana tunnettu 24-vuotias Kilpinen aloittaa tulevana syksynä neljännen kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa. Viime kaudella Kilpinen pelasi Korisliigassa yhteensä 41 ottelussa tilastoiden keskimäärin 3,7 pistettä, 0,9 levypalloa, 1,2 syöttöä sekä 0,6 riistoa peliä kohden 14:03 minuutin ottelukohtaisella peliajalla.
Kilpisen tärkeys joukkueelle korostuu eritoten kuluneen kauden plusmiinus-tilastoja katsoessa. Hän tekee kentällä paljon oikeita asioita, jotka eivät välttämättä näy esimerkiksi pistesarakkeessa vaan juuri plusmiinus-tilaston kaltaisissa tilastokategorioissa. Kilpisen plusmiinus-tilasto oli viime kaudella koko joukkueen paras – Pyrintö voitti vastustajansa keskimäärin 3,68 pisteellä Kilpisen ollessa kentällä.
Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen on erittäin tyytyväinen Kilpisen jatkosopimuksesta.
– On hienoa että saimme Lassin nimen sopimuspaperiin. Hän otti viime kaudella ison harppauksen eteenpäin divaripelaajasta liigapelaajaksi.
– Tulevalla kaudella keskitymme edelleen pelinjohdollisten taitojen kehittämiseen sekä monipuolisempaan korintekouhkaan hänen kanssaan. Tällä tavalla Lassilla on kaikki mahdollisuudet ottaa jälleen iso harppaus kohti liigan terävintä kärkeä, Toiviainen kommentoi Pyrinnön sivuilla.
Pyrinnöllä on kasassa nyt yhteensä kuusi pelaajasopimusta. Kilpisen lisäksi sopimukset ovat tehneet Antero Lehto, Petri Heinonen, Osku Heinonen, Kenneth Manigault sekä Ville Haapoja.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun