KTP kiinnitti valmentajansa seuraavaksi kahdeksi kaudeksi – ”Luonut joukkueeseen positiivisen ilmanpiirin”
KTP-Basketia päävalmentajana luotsaava Tomi Kaminen (48) jatkaa kotkalaisen korisliigajoukkueen peräsimessä ainakin seuraavat runsaat kaksi vuotta. Kamisen ja seuran jatkosopimus julkistettiin tiistai-iltana Steveco Areenalla pelatun KTP-Ura Basket -ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
aminen aloitti KTP:n ykköskoutsina vasta kuluvan kauden alussa. 1+1 -vuotinen sopimus julkistettiin viime huhtikuun lopulla. Pelikausi preseasonin jälkeen syksyllä lähti käyntiin yskähdellen. ”Kuherruskuukautta” kesti sen verran pitkään, että Kaminen oli menettää jo uskonsa. Mies kertoi pohtineensa jopa eroilmoitusta, mutta onneksi liitto kesti karikotkin.
Kun pelaajat, valmennusjohto ja muu seuraväki oppivat tuntemaan toisena paremmin, ovat kaikki – kotiyleisö mukaan lukien – kokeneet monta iloista hetkeä.
Jatkosopimus jo tässä vaiheessa kautta on ennen muuta luottamuksen osoitus seurajohdolta hyvin tehdystä työstä. KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindströmin sanat ja elekieli kontrahtista kerrottaessa huokuivat suurta tyytyväisyyttä.
– ”Tomppa” on luonut joukkueeseen positiivisen ilmanpiirin. Uskomme, että Kamisen joukkueessa on pelaajien hyvä olla. Olemme häneen erittäin tyytyväisiä, hehkutti Lindström KTP:n sivuilla.
Kaminen hyppäsi korisliigamiehistön ruoriin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Miehen edellinen pääsarjapesti oli Torpan Pojissa kaudella 2011/12. Siinä välissä hän oli tekemässä helsinkiläisestä Munkkiniemen Kisapojista yhtä menestyksekkäimmistä junioriseuroistamme.
Kaminen tunnusti käyneensä melkoista karhunpainia puntaroidessaan KTP:n tarjoamaa valmentajasopimusta viime keväänä.
– Pohdin monta kertaa mielessäni, sytynkö vielä tähän työhön pääsarjatasolla. Nyt olen tyytyväinen, että päätös oli myönteinen eikä sitä olen tarvinnut katua. On ollut hienoa työskennellä tässä yhteisössä. Ennen muuta ympärillä on paljon ihmisiä, jotka tekevät tätä suurella antaumuksella, kehui Kaminen.
Kovin väärässä ei voi olla, jos veikkaa, että lähiaikoina kuullaan lisää jatkosopimuksia niin joukkueen taustajoukoista kuin pelaajistostakin. Amerikkalaisista Donte Thomasin tulevaisuudesta on jo keskusteltu, ja Kevin Langfordinkin halusta jatkaa Kotkassa ollaan kiinnostuttu. Tietoisuus päävalmentajan pitemmästä pestistä on ulospäin merkki pitkäjänteisyydestä, ja se avaa yleensä sopimusneuvotteluja myös muille vakansseille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla