Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.
Salminen painottaa, että sekä seurajoukkueissa että maajoukkuetasolla on tehty pitkään töitä naiskoripallon edistämiseksi. Ensimmäinen konkreettinen askel on ollut 16-vuotiaiden tyttöjen viimekesäinen nousu A-divisioonaan ja uusin askel on 20-vuotiaiden naisten maajoukkueohjelman uudelleenherättäminen. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pelasi edellisen kerran kesällä 2006.
Haastajamaajoukkueen aktivoiminen universiadikentille kesän 2019 aikana kuuluu samaan linjaan pitkän tähtäimen kehitysprojektia, jossa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa syntyneitä pelaajalupauksia koulitaan maajoukkueen uuden sukupolven kulmakiviksi.
– Meillä on riittävä määrä laadukkaita pelaajia, jotka ovat sitoutuneita ja motivoituneita harjoittelemaan. Salminen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Kansainvälisen koriksen isoissa ympyröissä on pistetty merkille, että Suomessa tapahtuu jotain positiivista ja sitä kautta saimme paikan. Meiltä löytyy universiadien ikäluokasta paljon hyviä pelaajia, joten paikan saaminen on loistava juttu meidän tulevaisuuden kannalta.
Salmisen johdolla harjoitellaan kesällä yhtenä ryhmänä, jonka muodostaa universiadijoukkueen ehdokkaat, 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sekä aikuisten maajoukkueen pelaajia. Susiladies-pelaajille tarjotaan open gym -harjoittelua eli ominaisuus- ja taitoharjoittelua.
– Kesän ohjelma on muodostettu niin, että tietyissä kohdissa painotus on eri asioissa. Ominaisuus- ja taitoharjoittelussa, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueessa ja universiadijoukkueen valmistautumisessa.
– Ohjelmien yhdistäminen mahdollistaa sen, että esimerkiksi Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Bejedi saavat mahdollisimman paljon pelejä kesällä. Awak pääsee pelaamaan 20-vuotiaiden lisäksi 18-vuotiaiden kisoissa, kun taas Lotta-Maj ja Sara ovat ehdolla sekä 20-vuotiaisiin että universiadeihin.
Naisten maajoukkue ei pelaa kesän aikana maaotteluita ja seuraavat ottelut ovat 2019 vuoden maajoukkueikkunassa, jossa karsitaan vuoden 2021 EM-kisoihin.
Naisten maajoukkue kesällä 2019
Universiadiehdokkaat
| Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
| Augustin | Nina | 1997 | Robert Morris (NCAA) |
| Bejedi | Sara | 2000 | HBA |
| Eräkangas | Lotta | 1997 | EBT |
| Grönberg* | Camilla | 1994 | ChemCats Chemnitz (GER) |
| Järvikangas | Noora | 1994 | Peli-Karhut |
| Kalin | Marianne | 1997 | Hofstra (NCAA) |
| Karsten | Sandra | 1997 | Hofstra (NCAA) |
| Korpinen | Marika | 1998 | George Mason (NCAA) |
| Koskimies | Elina | 1996 | American (NCAA) |
| Kuisma | Kaisa | 1994 | Tapiolan Honka |
| Lahtinen | Lotta-Maj | 1999 | Georgia Tech (NCAA) |
| Lehtoranta | Roosa | 1997 | Tapiolan Honka |
| Noponen | Petra | 1996 | Catz |
| Pirttinen | Veera | 1997 | ChemCats Chemnitz (GER) |
| Rajala | Sofia | 1998 | Fort Wayne (NCAA) |
| Rokkanen | Sara | 1996 | Toledo (NCAA) |
| Salmi | Ninni | 1996 | Northern Illinois (NCAA) |
| Tulonen | Helmi | 1998 | Saarlouis (GER) |
| Väätänen | Ella | 1997 | Long Island (NCAA) |
| Äijänen | Anniina | 1995 | Sedis Basquet (ESP) |
*Loukkaantunut
20-vuotiaiden naisten maajoukkue
| Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
| Agyei | Magdalene | 1999 | EBT |
| Arike | Elina | 2000 | HBA |
| Hulmi | Fanny | 1999 | West Florida (NCAA2) |
| Kahelin | Anna | 1999 | HBA |
| Kert | Carolina | 2000 | HBA |
| Kosonen | Roosa | 2000 | Catz |
| Kuier | Awak | 2001 | HBA |
| Kuisma | Nea | 1999 | HBA |
| Lehti | Rosa | 2000 | HBA |
| Mäenpää | Vera | 2000 | HBA |
| Rantalainen | Tinna | 2000 | Catz |
| Salovaara | Elli | 2000 | Kouvottaret |
| Tulkki | Reetta-Sofia | 2000 | Peli-Karhut |
| Vaalavirta | Kia | 1999 | San Francisco (NCAA) |
| Vehka-aho | Lotta | 2000 | HBA |
| Vidgren | Jemina | 2000 | Catz |
Susiladies (open gym)
| Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
| Holopainen | Annika | 1993 | Politechnika Gdansk (POL) |
| Lehtoranta | Linda-Lotta | 1991 | Peli-Karhut |
| Pelander | Sofia | 1992 | Norrköping (SWE) |
| Pounds | Anissa | 1992 | Maristas Coruna (ESP) |
| Wahlgren | Saara | 1993 | Hyvinkään Ponteva |
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja