Suomalainen korislegenda löytää Lauri Markkasen pelaamisesta tärkeän kehityskohteen – ounastelee silti upeaa uraa: ”Tuon kaltaisia pelaajia NBA tarvitsee”
Kuva: Getty Images
Suomessa upean uran pelaajana sekä valmentajana tehnyt Jarmo ”Jarkki” Laitinen on seurannut Lauri Markkasen NBA-valloitusta ilolla. Laitinen ei osannut odottaa Markkaselta näin nopeaa sopeutumista maailman kovimpaan koripallosarjaan.
Markkanen pelaa toista kauttaan Chicago Bullsissa, ja hän on ottanut paikkansa Chicagon avausviisikosta. Laitinen osasi ennustaa Markkaselle NBA-uraa jo silloin, kun hän pelasi HBA:ssa Suomen ykkösdivisioonaa.
– Yksi toimittaja kysyi minulta, kun Lauri pelasi viimeistä vuottaan Märskyssä, että tuleeko Lauri pääsemään NBA:han. Sanoin siihen, että jos hän pysyy terveenä, pääsee varmasti ja menestyy varmasta melko hyvin.
Väitteen jälkeen toimittaja kysyi Laitiselta perusteluja näkemykselleen.
– Sanoin, että olen nähnyt saman ikäisenä Tim Duncanin ja Paul Gasolin, ja väitän, että Markkanen oli täysin kilpailukykyinen näihin herroihin, kun hän pelasi 1A:ta. Ei Markkanen ollut millään tavalla jäljessä näitä poikia, jotka olivat aika kovia pelaajia NBA:ssa, Laitinen kertoo Unibetin Triplatupla -podcastin haastattelussa.
Markkasen upea alku NBA:ssa on kuitenkin yllättänyt Laitisen.
– Olen erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin Lauri on siellä menestynyt. Se, että hän on näin nopeasti pärjännyt näin hyvin, niin kyllähän siinä on ollut myös hyviä sattumia.
– Esimerkiksi se, että saman paikan jätkät hakkaavat toisiaan, ja Lauri nostetaan aloitusviisikkoon. Joukkue on selvästi ollut sen verran heikko, että Lauriin uskotaan ja hänelle annetaan minuutteja. Lauri on myös selvästi tehnyt kesällä kroppansa kanssa töitä, Laitinen kehuu.
Laitisen mukaan Markkanen on oikealla tiellä ja tulee vielä tekemään hienon uran NBA:ssa, mikäli vain paikat kestää. Tällä hetkellä Markkasen tekeminen on todella kovalla tasolla.
– Jos katsotaan hänen tilastojaan, niin Laurin tilastot ovat tällä hetkellä paremmat kuin samanikäisen Dirk Nowitzkin. Pelkästään helmikuun tilastot ovat paremmat kuin Nowitzkilla koskaan, Laitinen muistuttaa.
Laitinen sanoo, että Markkanen on jo nyt hyvä levypallopelaaja ja erinomainen heittäjä, mutta kehitettävää tietysti riittää.
– Selkeä kehityskohde on se, että Laurilta puuttuu vielä sellainen amerikkalaisille pelaajille tuttu räjähtävä voima ja ensimmäinen askel sekä nopeus ajossa. Lauri pystyy kohtalaisen hyvin lähteä isojakin jätkiä vastaan ajamaan, mutta hän ei pysty niistä viimeistelemään. Mutta Laurin kaltaisia pelaaja NBA tarvitsee, niistä on karmea pula, Laitinen musituttaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA:n arvokkain heitti hurjan lukeman
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren