Kouvot kiinnitti toisen amerikkalaisensa – ”Energinen ja erittäin aktiivinen pelaaja”
196-senttinen laitahyökkääjä Derrick Barden Jr on Kouvojen toinen ulkomaalaisvahvistus kaudelle 2019-2020. Barden on aiemmin pelannut ammattilaisena Luxemburgissa ja Ranskassa. 194-senttinen takamies Tomi Lommi siirtyy Kouvoihin Turun Kristikasta. Laituri Kalle Kalin jatkaa Kouvoissa myös tulevalla kaudella.
Barden Jr, 27, on Northern Coloradon yliopiston kasvatti joka pelasi Bearsin riveissä kaksi viimeistä yliopistovuottaan (12-14). Kaksi ensimmäistä vuotta (10-12) kuluivat pienessä Odessan (TX) yliopistossa (DIV1). Jälkimmäinen vuosi Odessassa sujui sen verran vahvasti (19.7/12.0/1.4r, 3p 37%), että kauden päätteeksi Bardenia kutsuivat isommat areenat. Big Sky -konferenssissa pelaavan Bearsin paidassa hyvät otteet jatkuivat. Kahden kauden tehot olivat Bardenilla mainiot 13.8/8.3/1.3r ja kolmen pisteen heitot upposivat hyvällä 42%:n tarkkuudella. Ensimmäisenä Coloradon kautenaan Barden valittiin konferenssinsa ykkös- ja jälkimmäisenä kautena kakkosviisikkoon.
Ammattilaisuransa Barden Jr aloitti Luxemburgista. Detroitissa syntynyt Barden pelasi Luxemburgin suurherttuakunnassa yhteensä neljän kauden ajan (14-18) tehtaillen jokaisella kaudella keskiarvoikseen tupla-tuplat. Viimeisellä kaudella Bardenin tehot olivat 24.2/10.4/3.6/1.9r kolmen pisteen heittojen osuessa maaliinsa 35%:n tarkkuudella. Neljän kauden tehot olivat 23 pistettä ja 12.2 levypalloa ottelua kohden.
Viime kauden Barden pelasi Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (NM1) Saint-Vallierin joukkueessa. Maansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LNB Pro B) vielä pari vuotta sitten pelannut joukkue sijoittui viime kaudella liigansa neljänneksi. Barden pelasi 29 ottelua joissa kolmea peliä lukuun ottamatta laituri mahtui joukkueensa avausviisikkoon. Sain-Vallierin paidassa Barden iski pöytään tehot 15.2/6.3/1.2/2.3r kolmen pisteen heittojen osuessa 32%:n tarkkuudella.
– Tuntuu hyvältä tulla Kouvolaan. Vaimoni ja tyttäreni tulevat mukanani, meille kaikille tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta Suomessa. Olen jo nyt innoissani tulevasta kaudesta. Toivon tietysti joukkueellemme paljon voittoja, mutta joka tapauksessa annan itsestäni joukkueelle aina 100% niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Henkilökohtaisesti yritän jokaisena kautena olla mahdollisimman hyvä pelaaja ja samalla joukkuekaveri joukkueessamme, Barden kertoo seuran sivuilla.
Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja odottaa tuoreelta vahvistukselta paljon.
– Derrick on energinen ja erittäin aktiivinen pelaaja molemmissa päissä kenttää. Lisäksi hänen monipuolisuutensa antaa meille paljon erilaisia vaihtoehtoja niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.
KTP:n kasvatti Tomi Lommi, 22, siirtyy Kouvoihin yksivuotisella pelaajasopimuksella. Kolme viimeistä kautta Turussa viihtynyt takamies pelasi Kristikan paidassa kauden 1divB:tä ja kaksi viimeistä kautta 1divA:ta. Lommi oli viime kaudella yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista tilastorivillä 14.5/4.5/2.9/1.1r. Hyvänä heittäjänä tunnettu Lommi osui kahtena kautenaan 1divA:ssa bonuskaaren takaa keskimäärin 41%:n tarkkuudella. Lommilla on kokemusta korisliigasta yhden ottelun verran kaudelta 15-16 (KTP-Basket).
– Tulen Kouvoihin oikein hyvillä ja odottavilla fiiliksillä. Tavoitteena on ensi kaudella kehittyä mahdollisimman paljon pelaajana sekä ansaita minuutteja myös Korisliigassa. Omina vahvuuksina näkisin puolustuspään pelaamisen, asenteen ja heittotaitoni.
– Tavoitteenani on kehittää itseäni kaikilla pelin osa-alueilla läpi pelaajaurani ja pelata mahdollisimman korkealla tasolla, Lommi jatkaa tulevaisuuden suunnitelmistaan.
– Tomi on lupaava nuori pelaaja, joka oli viime kaudella 1 divisioona A:n parhaimpia heittäjiä. Uskon, että Kouvola ja Kouvot on hänelle oikea paikka ottaa seuraava askel urallaan, Oja toteaa tuoreesta suojatistaan.
Kalle Kalin, 19, jatkaa Kouvoissa niin ikään yksivuotisella sopimuksella. Lappeenrannan NMKY:n kasvatti pelasi viime kaudella Korikouvoissa 19 ottelua sekä Kouvojen A-poikien joukkueessa. 193-senttinen laituri viimeisteli Korikouvoissa (1divA) tehot 4.2/3.4 ja A-pojissa (1div) 15.1/10.9/4.1/1.8r/1.9t (teh 23.8).
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut