Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on solminut sopimuksen alkavalle kaudelle yhdysvaltalaisen sentterin Kai Mitchellin kanssa. Mitchell siirtyy Uuteenkaupunkiin Sam Houston Staten yliopistosta.

201-senttinen Mitchell, 23, on kotoisin New Yorkin osavaltiossa sijaitsevasta Haverstrawin kaupungista ja aloittaa Uudessakaupungissa ammattilaisuransa. Mitchell aloitti kaudella 2016-17 yliopistokoripallouransa NJCAA-sarjassa pelaavassa Hutchinson Communityn yliopistossa, jonka jälkeen Mitchell siirtyi NCAA-sarjassa pelaavaan Sam Houston Staten yliopistoon kahdeksi kaudeksi. Viime maaliskuussa päättyneellä seniorikaudellaan Mitchell pelasi 31 ottelua tehden tehoikseen keskimäärin 14,4 pistettä, 6,0 levypalloa, 2,1 syöttöä ja 1,2 torjuntaa. Mitchellin heittoprosentit olivat pelitilanneheittojen osalta 58 prosenttia, kolmen pisteen heitot 36,8 prosenttia ja vapaaheitot 75,8 prosenttia.

Mitchell on innoissaan ensimmäisestä ammattilaissopimuksesta ja mahdollisuudesta tehdä sitä mitä rakastaa.

– Olen innoissani mahdollisuudesta päästä pelaamaan Korihaihin. Odotan kauden aikana kehittyväni pelaajana ja samalla oppivani uusia asioita. Teen kaikkeni, jotta saamme voittoja ensi kaudella, viestittää Mitchell Korihaiden sivuilla.

Itseään Mitchell kuvailee työteliääksi joukkuepelaajaksi.

– Tuon Korihaihin kilpailullisen paloni. Haluan ennen kaikkea voittaa. Olen nöyrä joukkuepelaaja ja teen kaikkeni voittaakseni. En aio luovuttaa, päättää Mitchell.

Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula kuvailee Mitchelliä monipuoliseksi sentteriksi.

– Mitchell on liikkuva iso pelaaja, joka osaa tehdä kentällä monia asioita. Hän on osoittanut, että osaa tehdä koreja yliopistossa, joten uskon, että hän sopii meidän pelitapaamme ja myös Korisliigaan, toteaa Nikula amerikkalaissentteristä.

Mitchell saapuu Suomeen syyskuun alussa, jonka jälkeen Mitchell siirtyy viranomaissuositusten mukaisesti kahden viikon karanteeniin.

Korihailla on Mitchellin ohella sopimukset alkavalle kaudelle Atte Pertun, Mirko Laitisen, Samuli Ojan, Miikka Marttisen, Tommi Lehtosen ja Aamos Nikulan kanssa.