Korihaille amerikkalaistakamies – ”Koen itseni erinomaiseksi heittäjäksi”
Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt sopimuksen alkavalle kaudelle yhdysvaltalaistakamiehen Trevor Blondinin kanssa. Blondin siirtyy Uuteenkaupunkiin NCAA2:n Seton Hillin yliopistosta.
193-senttinen Blondin aloittaa Korihaiden yhdysvaltalaissentterin Kai Mitchellin tavoin ammattilaisuransa Uudessakaupungissa.
Virginian osavaltiosta kotoisin oleva Blondin pelasi yhteensä neljä kautta NCAA2:n Seton Hillin yliopiston riveissä. Viimeisellä kaudellaan Blondin upotti 25 ottelussa keskimäärin 20 pistettä ja otti neljä levypalloa ottelua kohti. Kaukoheitot ovat Blondinilta osuneet myös vakuuttavasti, sillä neljän yliopistokauden ajalta Blondinin kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti on 40 prosenttia. Kahdella viimeisellä kaudella Blondin valittiin konferenssinsa tähdistökentälliseen.
Viime kauden Blondin keskittyi opintoihin ja siviilitöihin eikä näin siis pelannut, mutta uhkuu nyt intoa päästessään ammattilaisparketeille.
– Olen kiitollinen Korihaille mahdollisuudesta ja innolla odotan, että pääsisin töihin. Ensimmäiseltä ammattilaiskaudeltani odotan jatkuvaa oppimista sekä valmennukselta että joukkuekavereiltani. Aioin auttaa joukkuettani taistelemaan joka ilta yhdessä joukkuekavereiden kanssa, viestittää Blondin Korihaiden sivuilla.
– Pelaajana koen itseni erinomaiseksi heittäjäksi. Hyökkäyspään lisäksi olen aktiivinen puolustaja, ja kykenen puolustamaan eri pelipaikkoja, kuvailee Blondin itseään pelaajana.
– Korihait saa minusta pelaajan, joka rakastaa taistella, päättää Blondin.
Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula halusi joukkueeseensa vahvan hyökkäyspään takamiehen.
– Haettiin skoraavaa ja kookasta takamiestä. Koon ja pelityylin puolesta valinta osui Blondiniin. Blondin omaa kaukoheittouhan ja pystyy luomaan itselleen mutta myös muille paikkoja. Kaiken kaikkiaan monipuolinen hyökkäyspään takamies, kuvailee Nikula.
Blondin saapuu Suomeen syyskuun alussa, jonka jälkeen Blondin siirtyy viranomaissuositusten mukaisesti kahden viikon karanteeniin.
Korihailla on Blondinin ohella sopimukset alkavalle kaudelle Kai Mitchellin, Atte Pertun, Mirko Laitisen, Samuli Ojan, Miikka Marttisen, Tommi Lehtosen ja Aamos Nikulan kanssa.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja