Toinen Lauri Markkasen joukkuekaveri sairastunut koronavirukseen – Markkasen poissaolo venyy
Kuva: Getty Images
Koronavirustartunnat riivaavat tällä hetkellä Lauri Markkasen Chicago Bullsin joukkuetta. Aiemmin Chandler Hutchisonilla oli todettu virustartunta ja nyt myös Tomas Satoransky on saanut positiivisen testituloksen.
Hutchisonilla todettiin tartunta, kun Bulls oli pelimatkalla Washingtonissa. Sen jälkeen hänen kanssaan lähikontaktissa olleet Satoransky, Lauri Markkanen sekä Ryan Arcidiacono matkasivat NBC:n lähteiden mukaan takaisin Chicagoon pakettiautolla. Matka kesti yli kymmenen tuntia. Chicagoon palattuaan heidät asetettiin NBA:n turvallisuus- ja terveysmääräysten mukaiseen karanteeniin. Hutchison on edelleen Washingtonissa karanteenissa.
Satoranskyn positiivinen testitulos todennäköisesti pidentää myös Markkasen ja Arcidiaconon karanteeniaikaa, vaikka he olisivat testanneet negatiivisesti. Päävalmentaja Billy Donovan paljasti myös, että yksi Bullsin taustahenkilöistä on saanut tartunnan.
Bullsilla on seuraavaksi edessään neljän ottelun vieraskiertue. Donovanin mukaan joku nelikosta voisi olla mukana kiertueen viimeisissä peleissä, mutta tilanne on vielä kaikin puolin epävarma. On siis varsin todennäköistä, että Markkanen saattaa missata myös Bullsin seuraavat neljä peliä, vaikkei olisikaan saanut tartuntaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Lauri Markkanen
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Lauri Markkanen ja Giannis huhuissa – yksi ongelma
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan