Susijengi järjestää elokuussa turnauksen Helsingissä
Susijengi vihkii pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean vasta valmistuneen kotipyhätön, Urhea-hallin, käyttöön 3.–5. elokuuta pelattavassa kotiturnauksessaan Helsingissä. Samalla Urhea-hallissa juhlistetaan 1000. miesten maaottelun rajapyykkiä. Vieraaksi kutsuturnaukseen saapuvat Jukka Toijalan valmentama Viro sekä EM-karsintayllättäjä Tanska.
Urhea-halli saa Susijengin kotiturnauksen myötä lentävän lähdön koripallontäyteiselle elokuulle, jonka aikana Suomen 16-vuotiaat tytöt isännöivät ikäluokkansa MM-karsintaturnausta samaisessa hallissa (9.–14. elokuuta).
Elokuun koripalloviikot viitoittavat tietä lähitulevaisuudelle, jolloin Urhea-hallista on tulossa merkittävä osa suomalaisen koripallon ekosysteemiä.
– Urhea-halli kovaakin kansainvälistä vertailua kestävine harjoitustiloineen antaa vihdoin mahdollisuuden tasavertaiseen asemaan kaikille ammattiurheilijaksi tähtääville nuorille. Ja ennen kuin nuoriso pääsee nauttimaan uuden hallin palveluista, on perusteltua, että kokeneempi joukkue käy testaamassa sen olosuhteita ensin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Kotiturnauksen mahdollisista yleisöjärjestelyistä uutisoidaan heinäkuun puolenvälin jälkeen.
Susijengin turnausvastustajista Jukka Toijalan valmentama Viro eteni helmikuun EM-karsintaikkunasta syksyn 2022 EM-kisoihin. Tanska puolestaan piinasi ratkaisevassa EM-karsintaottelussa suurta ennakkosuosikkia Liettuaa viimeisille sekunneille asti ja oli heiton päässä jättiläisen kaatamisesta.
– Viro ja Tanska ovat esimerkkejä nousevista koripallomaista, joissa on viime vuosina tehty määrätietoista työtä lajin kehittämiseksi. Samalla kumpikin maa osoittaa esimerkillään, kuinka laadukasta koripalloa Euroopassa pelataan, Dettmann analysoi tulevia turnausvastustajia.
Susijengin kotiturnauksen otteluaikataulu
Ti 3.8. klo 19.00 Suomi – Tanska
Ke 4.8. klo 19.00 Tanska – Viro
To 5.8. klo 19.00 Suomi – Viro
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun