KTP hankki kovan yliopiston kasvatin – ”Hänessä on paljon potentiaalia”
Image: Getty Images
Kanadalaistakamies Jahvon Blair liittyy KTP-Basketiin. 23-vuotias combo-takamies valmistui viime vuonna Georgetownin yliopistosta. Kotkaan Blair tulee lyhyen Kreikan visiitin jälkeen.
Kreikan kivikossa pääsarjassa, Lavrion joukkueessa Blair ei onnistunut lunastamaan paikkaansa ja visiitti jäi kahden ottelun mittaiseksi. Samaan Lavrion joukkueeseen on sittemmin hankittu kauden 2018-19 KTP:stä tuttu Matt Williams jr., joka on toistaiseksi jäänyt kahdessa pelaamassaan sarjaottelussa pisteittä.
Sarjan ja joukkueen tasosta kertonee myös se, että Tampereen Pyrinnön paidassa viime kaudella Korisliigan korikuninkuuden voittanut Marcus Lewisinkin Lavrio-ura jäi kahdeksan ottelun pituiseksi (6,6 pistettä).
– Sain Lewisiltä hyvät suositukset Blairista. Hän tietää itsekin, että ei ole vielä valmis pelaaja, mutta hänessä on paljon potentiaalia. Lewisin mukaan hän tulee pärjäämään todella hyvin Korisliigassa, KTP-valmentaja Juri Heinämäki kertoo kotkalaisten sivuilla.
Blair oli seniorikaudellaan Georgetown Hoyasin paras pistemies 15,4 pisteen keskiarvollaan.
Richard Williams jatkaa edelleen joukkueessa, mutta ei ole pelikuntoinen jalkavammansa takia.
LUE MYÖS:
- Karhu Basket takaisin voittojen tielle – Vilpas haki voiton Loimaalta
- Ei löydy pysäyttäjää tälle vahvistukselle – Mason Gillis loisti jälleen KTP:n voitossa
- Analyysi: Utah Jazz rakentaa uutta nousua – nähdäänkö Lauri Markkanen viimein pudotuspeleissä?
- Lähde: Milwaukee Bucksin suuret muutokset jatkuvat – useampi treidi viritteillä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron