Susijengin tähti odottaa jo tutun MM-karsintavastustajan kohtaamista – ”Mukava nähdä vanhoja tuttuja”
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann julkaisi ehdokkaansa helmikuun lopun MM-karsintaotteluihin Sloveniaa vastaan.
Yhteensä 4,5 kautta slovenialaisessa Olimpija Ljubljanassa pelannut Sasu Salin tuntee tulevan vastustajan hyvin.
– Kiva päästä taas maajoukkueen mukaan. Onhan Slovenia hemmetin kova jengi ja heillä on pari hyvää pelaajaa jokaiselle pelipaikalle. Siellä on paljon entisiä joukkuekavereita ja tuttuja joukkueessa. En ihmettele, että he ovat menestyneet arvokisoissa viime aikoina, sillä materiaali on todella kova, Salin kehuu hallitsevaa Euroopan mestaria ja olympianelosta Koripalloliiton tiedotteessa.
Ensimmäinen kohtaaminen pelataan Espoon Metro Areenalla 25.2. ja kolme päivää myöhemmin joukkueet kohtaavat Susijengille tutuissa EM-maisemissa Koperissa.
– Kiva mennä taas Sloveniaan, vaikka olisin toivonut, että peli oltaisiin pelattu Ljubljanassa. Meillä on kuitenkin maajoukkueen kanssa hyviä muistoja Koperista ja on siellä Olimpijankin kanssa joku peli voitettu. Mukavaa palata takaisin ja nähdä vanhoja tuttuja, iloitsee Salin.
Suomessa rajoitukset ovat hellittäneet sen verran, että otteluun saadaan ottaa jälleen yleisöä. Salin toivoo kotiyleisöltä vahvaa kannustusta tärkeässä MM-karsintaottelussa.
– Olisi ankea pelata, jos areena olisi tyhjä ja on hieno päätös, että yleisöä saadaan taas ottaa katsomoon. Loistavaa päästä pelaamaan taas kotiyleisön eteen!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa