Kun Lauri Markkanen puoli vuosikymmentä sitten valmistautui Helsingin EM-kotikisoihin huipentuvaan maajoukkuekesään, oli hän vuoden yliopistokoripalloa Arizonassa pelannut 20-vuotias ensimmäisen kierroksen NBA-varaus. Tänä päivänä Markkanen on viisi vuotta NBA:ssa pelannut veteraani, joka ymmärtää merkityksensä kasvaneen myös penkillä ja pukukopissa.

Kun Markkaselta utelee muistoja viiden vuoden takaisista EM-kotikisoista, Jyväskylän iso mies luettelee tapahtumia kuin kertaisi eilistä.

– Voitettiin Ranska Jammun (Wilson) viime hetken koreilla. Tappio Slovenialle ja sitä seurannut harmitus. Ja sitten toisaalta ihan käsittämätön nousu Puolaa vastaan varsinaisen peliajan viimeisellä puolitoistaminuuttisella.

Hartwall Areena oli viitenä otteluiltana täpötäynnä, meteli suomalaisittain ennen kokematon ja Markkanen paistatteli paraatipaikalla suomalaisen urheilun historian oman hetkensä suurimmista sankareista.

– Olihan se ihan järjettömän siistiä. Mä en ollut pelannut Susijengissä vielä mitenkään hirveän pitkään, ja sitten oltiin yhtäkkiä täydellä Areenalla ja voitettiin neljä peliä viidestä, Markkanen jatkaa.

– Ei sen kaiken merkitystä oikein tajunnut sillä hetkellä, kun kaikki tapahtui. Sitä vaan meni kentälle ja pelasi. Koko se aika Arizonasta NBA-draftiin ja niihin EM-kisoihin palautuu mieleen jotenkin sumuisena.

Edellisen kerran Markkanen edusti Susijengiä virallisesti kesä-heinäkuun 2018 MM-karsintaotteluissa Tshekkiä ja Islantia vastaan pelattuaan menestyksekkään tulokaskauden Chicago Bullsissa.

Ensiksi FIBA:n maajoukkueikkunauudistus harvensi EM-kisat pelattavaksi joka neljäs vuosi kahden vuoden välin sijaan, sen jälkeen Susijengi jäi kuuden minuutin päähän paikasta Kiinan vuoden 2019 MM-kisoissa. Kun vielä koronaviruspandemia sekoitti kansainvälisen kilpailukalenterin, ei Markkasella ollut mahdollisuuttakaan pukea sinivalkopaitaa ylleen ennen tätä kesää.

Markkanen on ollut kuitenkin koko matkan hengessä mukana.

– Suorana olen katsonut ne pelit, mitkä olen pystynyt, ja jälkilähetyksinä loput. Parhaimmillaan olen istunut NBA:n pelipäivänä kylmäaltaassa ja katsellut peliä läppärin näytöltä. Tietenkin on harmittanut, että en ole päässyt mukaan auttamaan kavereita, mutta aika hyvin nuo ovat pelanneet ilman minuakin. Oisko jengi voittanut viimeisestä kuudesta karsintapelistään viisi.

Susikorista pitkään seuranneet muistavat tietenkin Markkasen uroteot Hartwall Areenalta viiden vuoden takaa sekä kenties jopa kesän 2018 MM-karsintaikkunan. Tänä kesänä Susijengissä pelaa miehen itsensä mukaan ”Markkanen 2.0”, päivitetty versio.

– Kai mä oon ainakin fiksumpi pelaaja tänä päivänä. Sellainen rookie-pelaajan höntyily on jäänyt pois, ainakin toivottavasti, hän nauraa.

– Tässä on kuitenkin viisi vuotta NBA:ssa takana, niin ihme olisi, jos jotain ei olisi mukaan tarttunut. Olen sinänsä aika kivassa asetelmassa, että tiedän jo aika hyvin, kuka olen koripalloilijana, mutta tiedän myös, että mulla on tässä iässä kehitysvaraa vielä vaikka kuinka.

Joukkuepeliä ja äänenkäyttöä

Vuoden 2017 EM-kisajoukkueessa Markkanen oli kokonaista kuusi vuotta nuorempi kuin jengin toiseksi nuorin pelaaja, tuolloin 26-vuotias Sasu Salin.

Tämän päivän Susijengin ringissä mukana on enää kolme 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa – Shawn Huff, Juho Nenonen ja Petteri Koponen. 25-vuotiaana Markkanen on Susijengissä keski-ikäinen ja samalla suoranainen nestori verrattuna mm. 2000-luvulla syntyneisiin Mikael Jantuseen, Olivier Nkamhouaan ja Miro Littleen.

– Tuntui viime kaudella aika jännältä, kun olin muutamassa Cavaliersin ottelussa aloitusviisikon vanhin pelaaja, hän naurahtaa.

Kokemus tuo mukanaan vastuuta. Vielä viisi vuotta sitten EM-kisoissa Markkanen saattoi antaa pelinsä puhua puolestaan. Tänä vuonna odotusarvo puolestaan on, että HoNsU:n kasvatti antaa äänensä kuulua myös pukukopissa ja aikalisillä.

– Kyllä sekin rooli on tullut tutuksi viimeksi Clevelandissa. En mä ole luonteeltani mikään maailman äänekkäin mies, mutta jos ja kun joukkue sitä vaatii, kyllä sekin multa ihan luonnollisesti tulee, Markkanen itse arvioi.

Markkanen tiedostaa myös sen, että jokaisella NBA:sta saapuvalla pelaajalla on vanhalla mantereella tähtäin selässään – joka ikisen vastustajajoukkueen pelaaja pitää kunnia-asianaan Atlantin takaa saapuvien tähtien pimentämisen.

– Se on tiedossa, että maajoukkuekoriksessa ei saa mitään ilmaiseksi. Totta kai se on yhdenlainen haaste. Mutta samaan aikaan mä ajattelen niin, että etenkin kansainvälinen koris on joukkuekorista. Mun tehtävä on pelata mun oma rooli joukkueessa mahdollisimman hyvin ja auttaa sillä tavalla kentällä ollessani neljää muuta kaveria siinä vieressä.

Kuuman susikesän 2022 ensimmäisestä haasteesta vastaa tämän viikon MM-karsintaikkuna, jossa vastaan saapuu torstaina Susijengin marraskuussa päihittänyt Ruotsi ja sunnuntaina NBA-pelaajiensa tähdittämä Kroatia.

– Matsi kerrallaan. Ruotsia vastaan en oo hetkeen päässyt pelaamaankaan. Siitä tulee hauskaa, Markkanen toteaa ja antaa leveän hymyn laskeutua kasvoilleen.