Karhu joutui jo vaihtamaan sentteriä – uusi mies USA:n huippuyliopistosta
Viime kauden Suomen mestari Karhubasket joutuu vaihtamaan sentteriä jo ennen kauden alkua. Mestarijoukkueessa näyttäviä donkkeja esittänyt Simeon Carter loukkasi harjoituksissa polvensa, eikä näin pysty saapumaan Suomeen.
Vaikka tarkemmat tutkimukset ovat vielä kesken, niin edessä häämöttäviin BCL-karsintoihin ja Korisliigaan valmistuva joukkue ei voinut jäädä odottelemaan.
Valmennusjohto reagoi valitettavaan tapaukseen nopeasti, ja päätyi valitsemaan uudeksi sentteriksi 23-vuotiaan Theo Johnin. John aloittaa ensimmäisen ammattilaiskautensa pelattuaan edellisen kauden maineikkaassa Duken yliopistossa.
206-senttinen ja 110-kiloinen John pelasi Dukessa viime kaudella 38 ottelussa. Peliaikaa tuli runsaat 11 minuuttia per ottelu. Tilastoihin kirjattiin 2,8 pistettä ja 2,5 levypalloa, pelitilanneheittojen onnistumisprosentin ollessa 60 prosenttia. Duke hävisi viime kaudella NCAA:n turnauksen välierässä North Carolinalle pistein 77-81. Tappiollisessa ottelussa John pelasi 14 minuuttia, teki kuusi pistettä ja poimi neljä levypalloa.
Ennen kautta Duke:sa John pelasi neljä yliopistokautta Marquettessa. Hän kuului kolmen viimeisen kauden aikana joukkueen avausviisikon vakiokalustoon. Kaudella 2020-2021 peliaikaa tuli runsaat 26 minuuttia per ottelua ja tilastoihin kirjattiin 8 pistettä ja 5 levypalloa. Pelitilanneheitot onnistuivat tuolla kaudella 57 prosentin tarkkuudella. Marquetten aikana John tuli tunnetuksi erityisesti puolustuspään lukkona, josta kertoo mm Big East konferenssin blokkikuninkuus kaudella 2018-2019 2,1 torjunnan keskiarvolla.
– Simeonin loukkaantuminen näin lähellä ennen pre-seasonin alkua oli tietysti shokki meille kaikille. Uuden, meille sopivan ison pelaajan löytäminen tällä aikataululla pisti kyllä valmennuksen kieltämättä aika mietteliääksi.
– Theo Johnin kohdalla meillä kävi sikäli tuuri, että hän joutui aiemmin kesällä jättämään NBA:n kesäliigan pienen loukkaantumisen takia väliin. Duken joukkueesta neljä pelaajaa varattiin nyt kesällä NBA draftin ensimmäisellä kierroksella, joten Theon kaltaiselle vaihtopelaajalle kesäliiga olisi ollut se iso näyttömahdollisuus. Nyt hänen piti valita, aloittaako ammattilaisuran Pohjois-Amerikassa G-liigassa vai Euroopassa ja meidän onneksi hän päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
– Uskon tämän ”ylimääräisen” yliopistokauden Duken toimintaympäristössä toimineen hyvänä valmistautumisena ammattilaisuuteen. Energisenä ja atleettisena pelaajana Theon pitäisi olla kuin kotonaan meidän tyylisessä joukkueessa, jonka identiteetti rakentuu kovaa pelaamisen kulttuurin ympärille, Karhun päävalmentaja Janne Koskimies toteaa seuran verkkosivuilla.
Lähde: Karhun verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!