Koripallon lisenssimäärissä tehtiin jälleen uusi ennätys
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Viime kauden päätteeksi lisenssejä oli kaikkiaan 21 701. Tuo raja rikkoutui kuluneen lauantaina 11. helmikuuta. On huomioitavaa, että viime kaudella tammikuun lopun jälkeen lunastettiin vielä noin 1 500 pelaajalisenssiä, joten lopullinen lisenssiennätys tarkentuu vielä kesäkuun loppuun mennessä.
Koripallo rikkoi 20 000 lisenssin ensimmäisen kerran rajapyykin kaudella 2017–18. Koronapandemia tiputti lukeman alle 20 000 lisenssiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, mutta laji toipui koronakuopasta nopeasti tehden uuden ennätyksen kaudella 2021–22. Kyseessä on toinen vuosi putkiin, kun koripallo tekee kaikkien aikojen lisenssiennätyksensä.
– Suurin kiitos kuuluu meidän upeille seuroillemme, jotka ovat jatkaneet upeaa ja sitoutunutta työtä rakkaan lajimme eteen. Seuroissa oleva mahtava henki on myös tarttunut harrastajiin, joiden piirissä sana on alkanut leviämään hienosti, kiittelee Koripalloliiton toimitusjohtaja Kati Packalén liiton tiedotteessa.
– Urheilussa puhutaan aina esikuvien merkityksestä. Lisenssimäärän kehityksessä ei voi vähätellä Susijengin upeita otteita EM-kisoissa tai Lauri Markkasen upeaa nousua maailman kirkkaimpaan tähtijoukkoon NBA:n puolella. Koripallo tulee olemaan otsikoissa tiukasti, kun tulevan kesän MM-kisat lähestyvät – unohtamatta vuoden 2025 EM-kotikisoja. Arvokisat ovat aina suoraan heijastuneet myös uusien harrastajien määrään positiivisesti, Packalén summaa.
Pelaajamäärän nousu perustuu junioripelaajien ja erityisesti 11–16 –vuotiaiden määrän kasvuun. Poikapuolella 2010- ja 2011-syntyneet ovat ylittäneet tuhannen pelaajan rajapyykin ja kilpailevat kaikkien aikojen suurimman kausikohtaisen ikäluokan asemasta. Tyttöpuolella 2011-syntyneet ylittää toisena kautena peräkkäin ja toistaiseksi kautta-aikain ainoana ikäluokkana 700 pelaajan rajapyykin.
Sen sijaan aikuispelaajien määrä ei ole vieläkään palautunut ennen koronaa olleelle 5000 aikuispelaajan tasolle. Lisenssitilastot kertovat, että tällä hetkellä huolestuttavalta näyttää aiempia vuosia korkeammat lopettamisasteet U17-, U18- U19- ikäluokkien osalta.
Seuroista suurin on Helsingin NMKY liki 1500 lisenssillä. Seura kasvatti määrää viime kaudesta vajaalla 100 lisenssillä. Toisena Tapiolan Honka 1130 lisenssillä. Kovaa nousua tehnyt Leppävaaran Pyrintö (794) on jo lisenssimäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin seura.
Kolmikon lisäksi kymmenen kärkeen mahtuvat Tampereen Pyrintö, PuHu Juniorit, Espoo Basket Team, HoNsU, ToPo Juniorit, BC Nokia ja Lahti Basketball Juniorit.
Alueittain suurinta kasvu on ollut Pohjois-Suomessa, jossa esimerkiksi Oulun NMKY:ssä kasvua lisenssimäärin mitattuna on ollut yli 25 %. Valtaosa lajin harrastajista on Etelä-Suomesta.
Lisenssimääriä seura- tai liittotasolla voi tarkastella lisenssiraportointityökalussa, jossa voi vertailla esimerkiksi yhden ikäluokan lisenssimäärän kehitystä kausittain. Seura-, ikäluokka-, lisenssityyppi- ja sukupuolitasolla olevia lisenssitietoja on vertailtavissa kaudesta 2017–18 lähtien.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Koripallon Suomen mestarista tullut kriisijoukkue
- Enää yksi joukkue tappioitta Korisliigassa
- Awak Kuier voittoisana Euroliigassa
- Lauri Markkanen kohensi otteitaan – finalisti nurin
- Hurrikaani Milton peruutti NBA-pelejä
- Mestarijoukkue BC Nokia hävisi taas
- Peli-Karhuilla oli pienestä kiinni europelissä
- Lauri Markkanen yllätti NHL-ottelussa
- Tapiolan Hongalla hurja alku Korisliigassa
- Tuomas Iisalon opit purevat NBA:ssakin
- Tuomas Iisalon opit purevat NBA:ssakin
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Lauri Markkanen yllätti NHL-ottelussa
- Lauri Markkasella hämmentävän vaisu heittotarkkuus
- Lauri Markkanen kohensi otteitaan – finalisti nurin
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- Tapiolan Hongalla hurja alku Korisliigassa
- Awak Kuier voittoisana Euroliigassa