Susijengi viimeistelee kisakuntoaan Liettuaa ja Latviaa vastaan – ”Kisarytmiä on tärkeää päästä kokeilemaan”
Vajaat kolme viikkoa yhdessä harjoitellut ja kaksi voittoa yhtä monesta kotimaaottelusta hakenut Susijengi päättää MM-kisoihin valmistavan jaksonsa kahdella maaottelulla Baltiassa. Susijengi kohtaa maanantaina Klaipedassa Liettuan ja keskiviikkona Riiassa Latvian.
Susijengin päävalmentajan Lassi Tuovin mukaan Baltian maaotteluissa tarkoituksena on paitsi tehdä viimeiset silaukset joukkueen yhteispeliin ennen MM-koneeseen nousemista, myös testata arvokisojen kaltaisia olosuhteita käytännössä.
– Pelissämme on kahden maaottelun jälkeen edelleen paljon asioita, joita haluamme hioa paremmaksi. Hyvä päästä testaamaan myös eri viisikoiden sisäistä yhteistyötä, Tuovi viitoittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meillä on Liettua- ja Latvia-pelien välillä yksi välipäivä, aivan kuten tulevissa MM-kisoissakin. Kisarytmiä on tärkeää päästä kokeilemaan myös käytännössä ennen Okinawaa.
Susijengi matkustaa Baltiaan kolmentoista pelaajan vahvuisena. Paluun miehistöön tekevät kahdesta kotimaaottelusta sivussa olleet pelinrakentajat Miro Little ja Aatu Kivimäki.
– Tällä hetkellä paras vaihtoehto oli, että pari pelaajaa jää kotimaahan jatkamaan harjoitteluaan, jotta kisoissa kaikki ovat täydessä iskussa, päättää Tuovi.
Susijengi kohtaa Liettuan Klaipedassa maanantaina 14.8. klo 19.30 alkaen ja Latvian Riiassa keskiviikkona 16.8. klo 19.30 alkaen. Molemmat ottelut televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa.
Susijengi Baltiassa 12.–16.8.
| # | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2023-24 |
| 1 | Miro LITTLE | 195 | 2004 | Baylor (NCAA) |
| 4 | Aatu KIVIMÄKI | 186 | 1997 | Tigers Tübingen (GER) |
| 5 | Alex MURPHY | 206 | 1993 | free agent |
| 8 | Federiko FEDERIKO | 211 | 2001 | Pittsburgh (NCAA) |
| 9 | Sasu SALIN | 191 | 1991 | Lenovo Tenerife (ESP) |
| 13 | Olivier NKAMHOUA | 203 | 2000 | Michigan (NCAA) |
| 14 | Henri KANTONEN | 198 | 1997 | free agent |
| 19 | Elias VALTONEN | 200 | 1999 | BAXI Manresa (ESP) |
| 20 | Alexander MADSEN | 208 | 1995 | free agent |
| 21 | Edon MAXHUNI | 188 | 1998 | free agent |
| 23 | Lauri MARKKANEN | 213 | 1997 | Utah Jazz (NBA) |
| 34 | Jacob GRANDISON | 198 | 1998 | free agent |
| 41 | Topias PALMI | 195 | 1994 | Karhu Basket, Kauhajoki |
- Päävalmentaja Lassi TUOVI
- Valmentaja Mikko LARKAS
- Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
- Valmentaja Teemu RANNIKKO
- Valmentaja Sean SHELDON
- Valmentaja Jussi HIRVONEN
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta

- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen