Ylivoimainen voitto – NBA-tähden asemasta ei mitään epäselvyyttä
Denver Nuggetsin serbialaistähti Nikola Jokic valittiin NBA-toimittajien äänestyksessä NBA:n kauden parhaaksi pelaajaksi.
Jokic sai valtavan kannatuksen. Äänestykseen osallistui 100 toimittajaa, joista 79 valitsi hänet parhaaksi.
Jokic keräsi äänestyksessä 926 pistettä. Oklahoma City Thunderin takamies Shai Gilgeous-Alexander oli äänestyksen kakkonen saatuaan ykkösääniä 15 yhteispisteitä 640.
Jugoslavian koripalloperintö oli äänestyksessä vahvasti esillä. Kolmanneksi eniten pisteitä sai Dallas Mavericksin slovenialaispelaaja Luka Doncic. Hänelle pisteitä kertyi 566.
Peräti kolme neljästä parhaasta pelaajasta tuli Euroopasta. Milwaukee Bucksin kreikkalaistähti Giannis Antetokounmpo oli äänestyksen nelonen. Viidenneksi sijoittui New York Knicksin Jalen Brunson toiseksi parhaana yhdysvaltalaispelaajana.
Jokic valittiin parhaaksi pelaajaksi jo kolmatta kertaa. Valinta on osunut häneen viimeisen neljän vuoden aikana kolmesti.
Yhdeksän pelaajaa on NBA:n historiassa valittu sarjan parhaaksi kolme kertaa. Eniten ykköstiloja on legendaarisella Kareem Abdul-Jabbarilla, joka valittiin parhaaksi kuusi kertaa.
Jokic teki runkosarjassa tempun, johon ei oltu ylletty 62 vuoteen. Hän on historian toinen NBA-pelaaja, joka tilastoi kauden aikana vähintään 2000 pistettä, 900 levypalloa ja 700 syöttöä. Vastaavaan oli yltänyt aiemmin vain Oscar Robertson kaudella 1961-62.
Vuoden tulokkaaksi valittiin San Antonio Spursin ranskalaispelaaja Victor Wembanyama. Hänet valittiin vuoden tulokkaaksi yksimielisesti.
Ranskalaiset loistivat äänestyksessä muutenkin. Parhaaksi puolustustavaksi pelaajaksi äänestettiin palkinto Minnesotan Timberwolvesin Rudy Gobert. Hän sai moisen kunnian jo neljännen kerran.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot