Lauri Markkanen selvisi säikähdyksellä – joukkue rypee pohjalla
Lauri Markkanen joutui viime torstaina jättämään NBA-ottelun kesken vastustajan sormen osuttua hänen silmiinsä.
Markkanen selvisi tapahtuneesta säikähdyksellä. Silmävammaa ei havaittu ja Markkanen pelasikin lauantaina Sacramanto Kingsiä vastaan.
Markkanen pelasi ihan hyvän ottelun upotettuaan 25 pistettä. Se ei kuitenkaan riittänyt. Kings voitti ottelun koriluvuin 121-117.
Markkanen pelasi 35 minuuttia ja oli joukkueensa tehokkain pistemies. Markkasella oli yhdeksän kolmen pisteen heittoa, joista kuusi upposi sukkaan. Markkaselle merkittiin myös viisi levypalloa.
Kingsin takamies De’Aaron Fox jätti Markkasen kuitenkin varjoonsa. Hänelle merkittiin 49 pistettä. johon Jazz ei saanut mitään otetta. Fox hurjasteli 49 pisteen, kolmen levypallon ja yhdeksän koriin johtaneen syötön saaliin.
Utah Jazz on läntisessä konferenssissa viimeisenä voitettuaan tällä kaudella vain kolme ottelua. Idässä kolmella joukkueella on sentään heikompi saldo. Washington Wizardsilla, Philadelphia 76ersilla ja Toronto Raptorsilla on vain kaksi voittoa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä