Teemu Rannikko: ”Koponen on joukkueen johtotähti”
Susijengin kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Teemu Rannikko on tyytyväinen joukkueen nykytilaan. Kokeneemmat pelaajat ovat kasvaneet ja lisäksi nuoria tulokkaita on tullut vahvasti mukaan.
Suomi yllätti monet kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa sijoittuen lopulta upeasti yhdeksänneksi. Rannikon mukaan pieniä eroja edelliseen kisaleiriin on.
– Kahdessa vuodessa vanhemmat pelaajat ovat vähän vanhentuneet, mutta nuoret ovat taas menneet kaksi vuotta eteenpäin. Hanno [Möttölä] on paremmassa kunnossa kuin on ollut vuosiin. Tuukalle [Kotti], Mikolle [Koivisto] ja Kimmolle [Muurinen] ei koskaan tule sellaisia notkahduksia ja he ovat aina hyvässä kunnossa. Onhan tässä hyvä fiilis ja hyvä tekeminen koko ajan. Treenit ovat varmasti tasollisesti parempia kuin kaksi vuotta sitten, Rannikko miettii SuomiKoris-sivustolle.
Rannikko on ollut myös vaikuttunut joukkueen nuorimman jäsenen, Joonas Cavénin, esityksistä harjoitusleirillä.
– Cavén on nyt ensimmäistä kertaa mukana. En ollut ennen häntä nähnyt ja olin vain kuullut hänestä. On aikamoista, että tuon pituinen kaveri liikkuu kuin ulkopelaaja ja osaa heittää. Häneen kohdistuvat tulevaisuudessa varmasti kovat odotukset. Mahtavaa, että hän pääsee nyt tähän rinkiin ja täällä treenaamaan. Hän ei ole antanut treeneissä missään vaiheessa periksi, vaan on ollut kyllä positiivinen yllätys, 111 maaottelua pelannut Rannikko kehaisee.
Kehuja löytyy myös muihin nuorempaan kaartiin kuuluville pelaajille Roope Ahoselle, Antto Nikkariselle, Carl Lindblomille ja Matti Nuutiselle.
– En ole ennen päässyt ennen heidän kanssaan pelaamaan ja kaikki ovat hyviä pelaajia. He näyttivät jo viime kesänä karsinnoissa, että pystyvät auttamaan joukkuetta ja vuosi on varmasti taas kehittänyt heitä.
Rannikolla vielä paljon annettavaa Susijengille
Vuonna 1997 maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Rannikko on kantanut suurta vastuuta Suomen pelistä. Nyt hän on valmis luovuttamaan valtikan seuraajalleen Petteri Koposelle.
– Ei tietenkään voi unohtaa Koposta. Vaikka tämä on Susijengi, niin kyllä tämä on Koposen joukkue. Minun mielestäni hän on ottanut taas ison askeleen viime vuodesta. Hänellä ei ollut ehkä se helpoin kausi, mutta huomaa, että hän on pelannut Euroopan huippuja vastaan treeneissä ja peleissä ja pystynyt pärjäämään siellä. Hänen tekemisensä on varmempaa ja tehokkaampaa kuin viimeksi, Kataja Basketin kanssa ensi kaudella pelaava takamies kehuu seuraajaansa.
Rannikko kuitenkin uskoo, että hänellä on vielä annettavaa joukkueessa, vaikka nuoremmat pelaajat hengittävät niskaan.
– Eihän tässä kenenkään passia ole tietenkään leimattu, mutta toivottavasti nyt edes kisoihin pääsee. Kaikki tietävät, että Koponen on tämän joukkueen johtotähti. Hän jakaa Sasun [Salin] kanssa varmaan takakentän ja jos pääsen joukkueeseen, niin minun roolini on varmaan tulla penkiltä ja pystyä sieltä auttamaan joukkuetta. En kuitenkaan sillä tavalla tunne oloani vielä uhatuksi ja uskon pystyväni vielä jotain tekemään, Rannikko naurahtaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa