Jukka Toijala: ”Nämä ovat pienistä asioista kiinni”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi taisteli erinomaisesti koripallon suurmaa Liettuaa vastaan, mutta taipui lopulta kahdella pisteellä 76-78 (42-39). Suomen valmennusjohtoon kuuluva Jukka Toijala oli tyytyväinen Suomen pelaamiseen, vaikka voittokin jäi vain senttien päähän.
Suomella oli mahdollisuus jopa voittoon, mutta Petteri Koposen viime sekunnin heitto meni harmittavasti ohi eikä näin jättipaukkua nähty.
– Tämä oli fyysisesti kova kamppailu. Saimme voittoheiton viime sekunneilla ja se oli Petteriltä hyvä heitto, mutta tällä kertaa se ei mennyt sisään, vaikka lähellä oli, Toijala mietti ottelun jälkeen SuomiKorikselle.
Susijengi meni tauolle johdossa, mutta Liettuan kova kolmas neljännes vei kotijoukkueen pahimmillaan jo 11 pisteen karkumatkalle. Susijengi kuitenkin kuroi eron vielä kiinni, mutta ei aivan voittoon saakka.
– Vaikka menetimme ottelussa johdon, niin tulimme kuitenkin takaisin taistelemaan voitosta. Tappio on kuitenkin aina tappio ja seuraava askel on sitten näiden suurmaiden voittaminen. Paljon oli kuitenkin hyviä asioita tässä pelissä ja enemmän onnistumisia kuin virheitä.
– Pelasimme 35 minuuttia äärimmäisen hyvin. Liikutimme hyvin palloa ja pistimme Liettuan vaikeuksiin. Puolustuksessa pystyimme hyvin peittämään helpot nostot korin alta, mutta kolmannella neljänneksellä se vähän petti. Emme aivan vielä saaneet sitä täydellistä koripallopeliä pelattua. Nämä ovat pienistä asioista kiinni, Toijala muistutti.
Susijengin ottelut Liettuassa jatkuvat torstaina, kun vastaan asettuu Tshekki kello 16.50 alkavassa ottelussa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan