Peliaikaa luvassa kaikille pelaajille
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi pelaa kolmessa päivässä kolme peliä Liettuan turnauksessa. Ensimmäinen otteluista on jo takana ja tänään alkuillasta käydään toinen, kun Susijengin vastustajaksi tulee Tshekki. Päävalmentaja Henrik Dettmann pitää tiukassa ottelutahdissa Suomen vahvuutena laajaa pelaajarinkiä.
Keskiviikon Liettua-ottelussa Dettmann pyöritti penkkiä ahkerasti ja se hieman sekoitti Susijengin rytmiä. Dettmann ei ole kuitenkaan tilanteesta huolissaan.
– Meidän pitää uskaltaa antautua pelaamiseen tilanne kerrallaan eikä miettiä, jaksammeko loppuun asti. Keskiviikkona joukkueen pelirytmi hieman kärsi käyttäessämme laajaa rotaatiota, mutta samalla nämä ovat joukkueen kaksi vahvuutta: penkki ja joukkue, Dettmann arvioi Koripalloliiton sivuilla.
Dettmannin mukaan turnauksen aikana jokainen peluri saa näyttöpaikkansa.
– Osa pelaajistamme hakee vielä rytmiään, mutta viimeistään perjantaihin mennessä kaikille saadaan niin paljon peliaikaa, että rytmi löytyy, Dettmann kaavailee.
Suomen kokeneeseen kaartiin kuuluva Teemu Rannikko ennakoi kovaa Tshekki-ottelua.
– Nopea palautuminen edessä ja torstaina tulee taas erilainen vastustaja vastaan. Tshekki on ottanut meidän tavoin isoja harppauksia viime vuosien aikana. Heillä on konkarit mukana, mutta myös nuoret ovat antaneet merkkejä joukkueen uudesta tulemisesta. Keskiviikon Venäjä-voitto kertoo aika paljon, arvioi Rannikko torstain vastustajaa.
Suomen ja Tshekin ottelu alkaa kello 16.50 ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä Sportotv.lt-sivuilta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan