Hanno Möttölä upotti elämänsä tärkeimmät vapaaheitot
Hanno Möttölä oli yksi Suomen nousun takuumiehiä, kun hän ensin laittoi varmasti sisään molemmat vapaaheitot tuodessaan ottelun tasoihin muutama sekunti ennen loppua. Sitten hän upotti tärkeän kolmosen jatkoajalla.
Möttölän mukaan Suomen joukkue tiesi, että Venäjä putoaa jossain vaiheessa.
– Olemme varmasti turnauksen parhaassa kunnossa oleva joukkue ja jatkoimme pelaamista loppuun saakka.
Möttölä myönsi, että uskomaton nousu oli hänen maajoukkueurallaan ainutlaatuinen tapahtuma.
– Ei tällaista ole sattunut turnaustasolla. Kerran 1995 pelasimme Makedoniassa ja olimme 27 pistettä jäljessä, mutta nousimme lopussa rinnalle ja voitimme sen jatkoajalla. Se on jäänyt mieleen, mutta se ei tietenkään ollut näin kova ottelu, Möttölä muisteli.
– Tämä voitto antaa hyvin luottoa jatkoa ajatellen, hän jatkoi.
Möttölän hermot olivat täyttä rautaa viime sekunneilla, kun hän heitti vapaaheittoja tuodessaan Suomen tasoihin. Hän myöntää, että vaparit olivat hänen uransa tärkeimmät.
– Kyllä ne varmasti olivat tähän mennessä. Ei ole ennen EM-turnauksessa tullut heitettyä noin ratkaisevia vapareita.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi