Suomi kiusasi Espanjaa – jatkohaaveille kova kolaus
Suomen haaveet puolivälieräpaikasta eivät ole enää omissa käsissä, kun se hävisi lauantaina kaksinkertaiselle hallitsevalle Euroopan mestari Espanjalle 82-56 (42-30).
Ottelun alku oli Petteri Koponen vastaan Espanja, sillä Koponen pussitti Suomen yhdeksän ensimmäistä pistettä. Espanjan ykkösnimi oli Jose Calderon, joka ensimmäisellä neljänneksellä teki 10 pistettä, mutta esimerkiksi pelätty Marc Gasol jäi kahteen pisteeseen. Espanjan johto oli parhaimmillaan viisi pistettä, mutta ensimmäinen neljännes päättyi lukemiin 18-15.
Espanja sai heti toisen neljänneksen alkuun kaksi koria ja repäisi eron seitsemään. Koponen sai rinnalleen vahvasti jo avausneljänneksellä esiintyneen Samuel Haanpään, joka onnistui kahdesti peräkkäin kolmosessa ja ero oli parhaimmillaan vain kaksi pistettä. Suomelle tuli kuitenkin pari ohiheittoa ja Espanja pääsi repäisemään pahimmillaan 11 pisteen eron. Teemu Rannikon ja Kimmo Muurisen koreilla Suomi sai kurottua eroa kiinni, mutta Victor Claverin kova kolmonen viimeisillä sekunneilla tarkoitti sitä, että Espanja pääsi lähtemään viettämään taukoa 42-30-johdossa.
Espanja aloitti kolmannen neljänneksen jälleen vahvasti ja käytti paikkansa kovalla prosentilla hyväkseen. Suomen heittopeli jälleen tökki ja Espanja otti jo 17 pisteen jakson puolivälissä. Suomi taisteli kuitenkin jakson lopun vahvasti ja viimeiselle neljännekselle lähdettiin 57-44-lukemista.
Jose Calderonin käsi todella kuumana koko ottelun ja hän ratkaisi ottelun lopullisesti viimeisen jakson alussa tekemällä nopeassa tahdissa kahdeksan pistettä. Yhteensä kaukoheittäjä upotti pelissä 23 pistettä. Suomi tuskaili edelleen heittopelinsä kanssa eikä saanut kunnollista kiriä aikaiseksi lopussa hyvästä taistelusta huolimatta. Ottelun päätöslukemat olivat 82-56. Suomen paras pistemies oli Koponen 14 pisteellä.
Tappio tiesi sitä, että puolivälieräpaikka ei ole enää Suomen omissa käsissä.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?