Henrik Dettmann liputtaa Petteri Koposta NBA:han
Petteri Koponen pelasi jälleen vahvan turnauksen Susijengin paidassa. Vaikka hänen merkityksensä ei aina näkynyt pistetilastoissa, Koponen myös syötti ja otti runsaasti levypalloja. Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann suitsutti tähtipelaajaansa EM-turnauksen jälkeen.
Koponen varattiin NBA:han aikoinaan ykköskierroksella ja tällä hetkellä hänen pelioikeutensa omistaa Dallas. Dettmannin mukaan hänen taitonsa riittäisivät jo nyt rapakon taakse.
– Joku varmasti pohtii sitä, voiko Petteri Koponen pelata NBA:ssa. Minä ainakin totean niin, että jos Petteri Koponen ei voi pelata NBA:ssa, niin minä en tiedä koripallosta mitään. Siellä on tietenkin muita asioita jotka siihen vaikuttavat, Dettmann heitti Slovenia-ottelun jälkeen.
Koposella on allaan kohtuullinen kausi Venäjällä Himkin joukkueessa ja Dettmann odottaa hänen ottavan entistä isompaa roolia tulevalla kaudella.
– Mielestäni jo viime hän olisi voinut saada omassa joukkueessaan isomman roolin. Nyt en epäile, etteikö hän sitä tekisi, Dettmann jatkoi.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta