Karhu viimeisteli tappiolla ja voitolla

Karhu päätti harjoituspelit viikonloppuna Salossa, kun se kohtasi PiiHotel-turnauksessa Korihait ja Vilppaan.
Lauantain peli uusikaupunkilaisia vastaan oli jopa vaarassa, kun haiparvea oli kohdannut sairastumis- ja loukkaantumissuma. Pelaamaan kuitenkin päästiin, vaikka vastustaja sai jalkeille ainoastaan seitsemän miestä.
Karhu repi nopeasti hyvällä pelillä 20 pisteen etumatkan, mutta päästi hait vielä mukaan. Lopulta voitto kirjattiin Karhulle numeroin 98-94.
– Pelin taso ailahtelee vielä aivan likaa. Ensin pelataan hyvää peliä, mutta sitten päästetään kaveri mukaan, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara kertasi peliä Karhun sivuilla.
Karhun paras oli Bojan Sarcevic, joka viimeisteli 24 minuutissa 22 pistettä (2p heitot 6/11 ja 3p heitot 2/4, vaparit 4/5), otti yhden levypallon ja jakoi kolme syöttöä. Muista pelaajista Niko Mattila summasi 19 pistettä erinomaisella heittopelillä (2p 2/2, 3p 3/4, 1p 6/6) noin 21 minuutin peliajalla. Kapteeni Henri Hirvikoski pussitti 10 ja Quincy Hankins-Cole 12 pistettä.
Korihaista onnistuivat Mikko Jalonen 24, Sami Ikävalko 22 ja Sami Mäntymaa 19. Haiden ainoana jenkkinä pelasi Sam McLaurin 15 pistettä.
Sunnuntain peli oli tasainen alusta loppuun. Karhu oli takaa-ajoasemassa läpi ottelun, mutta sai vietyä pelin jatkoajalle tilanteessa 78-78. Jatkoajalla Vilpas oli parempi. Loppunumerot kirjattiin 91-95.
– Tänään eivät kolkit tippuneet (5/27) ja Vilpas taasen osui tarkasti (11/20), coach Tammivaara valotti ottelun ratkaisua.
– Dre [Williamson] ja Quincy ilahduttivat otteillaan, hän jatkoi.
Quincy Hankins-Cole upotti 37 minuutissa 34 pistettä ja repi 11 levypalloa. Dre Williamson keräsi saldoiksi 20 ja 10. Muista pelaajista Hirvikoski teki 11, mutta loput jäivät alle 10 pisteen. Vilppaan paras oli Eero Lehtinen, joka teki 27 pistettä. Jo Harris teki 18 ja James Padgett 16 pistettä.
– Viikonlopun antia oli se, että Henkka pelasi tasaisen hyvin, puolustuspeli on vielä hakusessa ja jenkkikaksikko löysi tehoja hyökkäyspäässä sunnuntaina, valmentaja Tammivaara veti viikonloppua yhteen.
Tammivaaran mukaan joukkue keskittyy tulevan viikon ajan puolustuspelaamiseen.
– Puolustuspeliä hiotaan koko viikko ennen perjantain sarja-avausta, Tammivaara lupasi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- NBA-tähti pidätetty tyttöystävän pahoinpitelystä
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan