Petteri Koponen taistelee paikasta Euroliigaan
Toisen seurajoukkuekautensa venäläisen BC Himkin sinikeltapaidassa aloittava Petteri Koponen on palannut arkeen Susijengin voitokkaan EM-kisataipaleen jälkeen. Keskiviikosta perjantaihin Himki osallistuu kahdeksan joukkueen turnaukseen, jonka voittaja lunastaa itselleen paikan Euroliigassa kaudeksi 2013/14.
Ensimmäisenä kantona Himkin kaskessa on keskiviikkona klo 18:00 Suomen aikaa Belgian mestari Telenet Oostende.
Euroliiga-paikan lunastaakseen on Himkin voitettava kolme ottelua ja edessä on kovia vastuksia.
– Tiukat on karsinnat ja isot panokset. Vaikka olemme ennakkosuosikkeja, yhdessä pelissä voi käydä mitä tahansa. Mahdolliset kolme peliä kolmeen päivään on tiukka rutistus, mutta lähdemme turnaukseen peli kerrallaan ja uskomme, että laaja materiaalimme on hyödyksi, Koponen arvioi Basket.fi:n sivuilla.
Euroliigan karsintaturnaus pelataan Liettuan Vilnassa Siemens Areenalla. Karsintojen voittaja aloittaa Euroliiga-urakkansa alkulohko D:ssa Panathinaikosin (Kreikka), Maccabi Tel Avivin (Israel), Laboral Vitorian (Espanja), Lokomotiv Kubanin (Venäjä) sekä Belgradin Punaisen Tähden (Serbia) kanssa.
Himkin pelaajapaletti on muuttunut sitten viime kauden. Joukkueen kirkkain tähti Zoran Planinic siirtyi turkkilaiseen Anadolu Efesiin. Menopuolella ovat myös Venäjän maajoukkuemiehet Vitali Fridzon (Moskovan TsSKA) ja Dmitri Hvostov (Nizhni Novgorod), amerikkalaistakamies Kelvin Rivers sekä sentteri Aleksei Tshukanenko (Lokomotiv Kuban).
Uusina miehinä Himkiin ovat liittyneet pelinrakentajat Mike Green ja Marko Popovic, vastikään Euroopan mestaruutta Ranskan kanssa juhlinut NBA- ja Euroliiga-veteraani Mickael Gelabale sekä 90-luvun alussa syntyneet venäläislupaukset Ruslan Pateev ja Nikita Balashov.
Viime kauden joukkueen avainpelaajista tallella ovat sentterit Paul Davis, James Augustine ja Kresimir Loncar, Venäjän maajoukkueratsu Sergei Monia sekä sähäkkä puolustuspään erikoismies Egor Vjaltsev. Rimas Kurtinaitis jatkaa ryhmän päävalmentajana.
– Kuviot ovat samat kuin viime kaudella, joten perusasiat muistuivat aika helposti mieleen. Lisäksi sopeutuminen jengiin on nyt ollut selkeästi nopeampaa kuin vuosi sitten, hymyilee Koponen.
Koponen urakoi viime kaudella Himkille Euroliigassa 6,6 pistettä ja 2,1 syöttöä sekä Itä-Euroopan VTB-liigassa 5,3 pistettä ja 1,4 syöttöä ottelua kohden. Lisäksi Koponen valittiin helmikuussa Euroliigan viikon 22 arvokkaimmaksi pelaajaksi 23 pisteen ja seitsemän syötön Fenerbahce-ottelun jälkeen.
Euroliigan karsinnat, otteluaikataulu
Ke klo 18:00 BC Himki – Telenet Oostende
To klo 20:30 (mahdollisesti) BC Himki – CEZ Nymburk / Banvit Bandirma
Pe klo 20:30 (mahdollisesti) BC Himki – Varese / Oldenburg / Lietuvos Rytas / VEF Riika
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen