Tampereen Pyrinnössä on tällä kaudella kuusi uutta pelaajaa. Tamperelaisten päävalmentaja Pieti Poikola on joukkueen uusiin kasvoihin tyytyväinen.

Takamiehen tontilla viihtyvä 20-vuotias Alex Vaenerberg palaa Pyrintöön kahden Salon Vilppaassa vietetyn vuoden jälkeen.

– Alex on erinomainen pallollisen puolustaja. Hänen tehtävänsä on tuoda energiaa penkiltä ja nostaa puolustusintensiteettiämme. Hänestä on myös iso apu pallovarmana ja hyvänä pallonkäsittelijänä, joka pystyy auttamaan helpon avauksen saamisessa. Hyökkäyksessä tulemme hyödyntämään myös Alexin palloscreenosaamista. Alex on vielä korisuransa alussa, mutta nöyränä ja hyvänä harjoittelijana tulee ottamaan isoja harppauksia eteenpäin, Poikola listaa Vaenerbergin vahvuuksia Pyrinnön sivuilla.

207-senttinen, maajoukkuepaidassakin esiintynyt Petri Heinonen valittiin Pyrinnön paidassa kauden 2006-2007 päätteeksi vuoden tulokkaaksi. Sen jälkeen Heinonen on ehtinyt edustaa Tapiolan Honkaa sekä Uudenkaupungin Korihaita. Pyrintöön Heinonen palasi Vaenerbergin tapaan kaksivuotisella sopimuksella.

– ”Pete” lukee peliä erinomaisen hyvin. Voisi sanoa, että hän on luontainen kolmiohyökkäyspeluri. ”Pete” on todellinen matchup-ongelma vastustajillemme, sillä hän pystyy viimeistelemään korin alta, puolimatkasta sekä kolmen pisteen kaaren takaa. Myös puolustukseen ”Pete” tuo kivasti lisää kokoa ja urheilullisuutta. ”Pete ”on kärsinyt viime vuodet loukkaantumisista, mutta hyvällä tukiharjoittelulla tavoittelemme ”Peten” kanssa ehjää kautta ja fyysisten ominaisuuksien kehittymistä, kommentoi Poikola.

198-senttinen Benjamin Raymond tulee Xavierin kovasta yliopistosta ja Pyrinnön paitaan Raymond siirtyi Georgian Superliigasta, jossa hän voitti sarjan mestaruuden Mia Academy Tbilisin riveissä.

– BJ on Peten tapaan todellinen matchup-ongelma, sillä hän on isoksi mieheksi poikkeuksellisen hyvä kolmen pisteen heittäjä, pystyy ajamaan molemmilla käsillä ja on myös todella vahva korin alla. BJ:n pelinlukutaito on myös erinomainen. Hyökkäyksemme on kuin luotu hänelle, mutta toisaalta se olikin yksi syy, miksi mies joukkueemme valitsi. BJ antaa jatkuvasti kaikkensa sekä harjoituksissa että peleissä. Kentän ulkopuolella miehellä on koko ajan pilke silmäkulmassa. Siis todellinen ihannevahvistus, latasi Poikola.

Myös Raymond on viihtynyt hyvin uusissa maisemissa.

– Ensimmäiset viikkoni Tampereella ja Suomessa ovat olleet upeita! Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä ja pyrintöläiset ovat olleet aivan mahtavia. Meillä on joukkueessa pelaajia, jotka ovat pelanneet Pietin alaisuudessa kolmiopeliä aiemmin ja sen vuoksi olemme mielestäni pitkällä valmistautumisessa kauteen. Meidän uusien pelaajien pitää silti tehdä paljon töitä pelikonseptin kanssa ja auttaa joukkuetta olemaan vieläkin parempia. Ennen Pyrintöön saapumista pelasin mm. Belgiassa, Libanonissa, Sloveniassa, Kyproksella, Argentiinassa sekä Georgiassa. Viime vuoden Georgian mestaruuden jälkeen olen entistä nälkäisempi! Pelityylini on pelata kovaa joka ikinen ilta ja otan erityisesti puolustuspelin kunnian asiana, kommentoi Raymond.

195-senttinen Houstonin yliopiston kasvatti Kelvin Lewis pelasi edellisen kautensa Ruotsin pääsarjassa kirjauttaen 16,2 pistettä ottelua kohden.

– Kelvin on hieman kokemattomampi ja hiljaisempi kuin BJ. Mutta yhtälailla hän on todella hyvä harjoittelija, nöyrä joukkuepelaaja ja loistava pallollisen puolustaja. Kelvin täydentää loistavana viimeistelijänä erinomaisesti jenkkikolmikkomme, varsinkin siinä vaiheessa, kun oppii löytämään kolmiohyökkäyksemme parhaat korintekopaikat. Kelvin tulee parantamaan paljon kauden aikana ja toisaalta haluan valmentajana auttaa häntä pääsemään seuraavalle tasolle, tuumi Poikola.

Poikola vakuutti Lewisin sen arvoisesti, että hän valitsi lopulta Pyrinnön.

– Tulin Pyrintöön pitkälti päävalmentaja Poikolan ja seuran viime vuosien voittoisan historian vuoksi. Korisliiga on todella hyvä sarja ja pelaamme samalla myös Baltian liigaa, josta olen todella innoissani. Olemme pelanneet todella hyvin harjoitusotteluissa ja harjoituksissa meno on ollut hyvää. Mielestäni meillä on erittäin vahva ja laaja joukkue, joka tekee kovasti töitä ja puolustaa lujaa. Itsestäni voin sanoa sen verran, että olen monipuolinen ja nopea pelaaja, joka tulee puolustamaan kovaa ja pyrin juoksemaan kenttää pallollisena luodakseni korintekopaikkoja. Haluan vielä sanoa kannattajille, että meillä on energinen ja fyysinen joukkue, jota on hauska seurata, kommentoi puolestaan Lewis.

Päävalmentaja Poikola oli silminnähden erittäin tyytyväinen Pyrinnön pakettiin ja odottaa innolla lauantaina alkavaa Korisliigakautta

– Kaikkiaan voisi todeta, että olemme todella saaneet vastinetta pienentyneelle jenkkibudjetillemme. Uusien suomalaispelaajien sopimusten myötä meillä on Pyrinnössä poikkeuksellinen tilanne, sillä pystymme harjoittelemaan lähes koko joukkueella kahdesti päivässä. Se on taas selkeä askel eteenpäin. Nyt emme anna pahimmille kilpailijoillemme tasoitusta silläkään saralla.

Kuudes tulokas on LrNMKY:stä tullut Henri Välimaa.

Korisliigan kauden avausottelu Tampereen Pyrintö – Namika Lappeenranta, lauantaina 5.10 klo 17.00 Pyynikin palloiluhallissa.