Pekka Salminen: ”Nyt vain nautitaan ja pidetään hauskaa”
Viime vuonna Divarista noussut Tapiolan Honka lähtee päävalmentajansa Pekka Salmisen mukaan paineitta Korisliigaan. Nuoren joukkueen tavoitteena on selviytyä pudotuspeleihin, mutta nauttia samalla pelaamisesta.
Honka on keski-iältään toiseksi nuorin joukkue ja Salmisen mukaan nuorilta pelaajilta tarvitaan läpimurtoja tänä vuonna, mikäli tavoitteeseen päästäisiin.
– Potentiaalia on, mutta nuorista ei ikinä tiedä. He ovat aika nuoria, osa vuonna 1995 syntyneitä. Meillä on hyvät kuusi, seitsemän pelaajaa, se riittää johonkin. Tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan myös muita.
Honka on ainoa pääkaupunkiseudun joukkue, joka pelaa miesten korkeimmalla tasolla. Salminen ei myönnä sen tuovan ylimääräisiä paineita joukkueelle.
– Ei. Viime vuonna oli paineita ja ikävä pelata koko kausi. Pelaajilla oli kovat paineet ja itsekin tunsin sen. ”Pakko nousta, pakko nousta”. Nyt ei ole mitään. Nyt vain nautitaan ja pidetään hauskaa, juuri 50-vuotispäiviään viettänyt Salminen heittää.
– Meillä on riittävästi laatua, jotta pystymme keskittymään pelaamiseen, joka on mukavaa touhua, hän jatkaa.
Pudotuspelit tavoitteena
Hongan runko on pysynyt viime kaudesta pitkälti samana eikä suuria muutoksia ole joukkueessa tapahtunut. Salmisen mielestä joukkueen rinki on kapea, mutta samanaikaisesti hän pitää paikkaa pudotuspeleissä mahdollisena.
– Se on realistinen tavoite. Meillä on laadukkaat kuusi, seitsemän pelaajaa ja sen pitäisi riittää vaikka sarja kova onkin. Me olemme alussa valmiimpia kuin moni muu. Voimme napsia alkukierroksilta muutaman yllättävänkin voiton, Salminen vinkkaa.
Susijengin hieno menestys EM-kisoissa ja Tuukka Kotin ja Teemu Rannikon kaltaiset paluumuuttajat ovat nostaneet Korisliigan mielenkiintoa korkealla. Lisäksi joukkueet ovat hankkineet kovia ulkomaalaisvahvistuksia, joten odotettavissa onkin kaikkien aikojen kovatasoisin Korisliiga. Salminen uskookin kaiken tämän heijastuvat myös yleisömääriin.
– Uskon ja olen myös saanut sellaista viestiä, että katsomoissa tulee olemaan paljon väkeä. Meillä on todella hyviä pelaajia, kiitos eurooppalaisten talousongelmien.
– Nämä jätkät ovat tulleet tänne nostamaan sarjan tasoa. Kun katson joukkueiden kokoonpanoja, niin mietin jo, että huh huh. Aika hyvin saa pelata, jos niitä meinaa voittaa.
– Meillä oli viime vuonna Divarissa pudotuspeleissä yleisöä 1300-1400. Kun kaikki saisivat sellaisen fiiliksen luotua, olisi suomikoris mennyt paljon eteenpäin.
Perinteisen Tapiolan Hongan nousun Korisliigaan on huomioitu myös muualla kuin Espoossa.
– Olen myös kuullut pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, että Honka myy enemmän lippuja kuin moni muu. Toivottavasti näin kävisi. Tämä on hyvä tuote ja hieno laji, Salminen muistuttaa.
Honka aloittaa pelinsä lauantaina isännöimällä Korikobria.
Maarit Korhonen
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan