Tuukka Kotti toivoo EM-tunnelman valtaavan myös Korisliigan

Bisonsin riveissä Loimaalla alkavan kauden pelaava Susijengin Tuukka Kotti odottaa hyvää tunnelmaa katsomoihin viikonloppuna käyntiin pyörähtävällä Korisliigakaudella.
Kotti uskoo ja toivoo, että positiivista mallia otetaan syyskuun EM-kisoista Sloveniasta.
– Toivottavasti EM-kisojen esimerkki tuo lisää ääntä ja tunnelmaa myös Korisliigan katsomoihin. Uskon että näin myös on, sillä osalla seuroista on hyvää fanitoimintaa ja kun fanijoukko pitää ääntä, niin siihen on helpompi lähteä muidenkin sitten mukaan, Kotti sanoo SuomiKoris-sivustolle.
Loimaalla Kotti on ehtinyt olla vasta reilun viikon verran ja tunnelmaa uuden kotihallin tunnelmaan on vielä aika ohuelti.
– Yhden finaalin näin viime kaudella, mutta fanikulttuuri on Loimaalla hyvällä mallilla ja hallissa kuulemanikin mukaan hyvä fiilis. Moni on kertonut positiivisia asioita, mutta tietysti se on eri asia kokea sitten paikan päällä.
– Ja ainahan tunnelman aistii eri tavalla itse paikalla ollen. Suomessa hallit ovat lisäksi suhteellisen pieniä, joten niihin syntyy hyvä ja tiivis tunnelma hiukan vähemmälläkin katsojamäärällä.
Korisliiga alkaa perjantaina kolmella pelillä. Bisons aloittaa kautensa lauantaina KTP:tä vastaan.
Maarit Korhonen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin