Mikko Koivistolla täydellinen heittoilta: ”On aina kiva pelata, kun heitto uppoaa”

Bisons haki voiton Salosta kaataessaan Vilppaan. Bisonsin Mikko Koivisto onnistui pitämään heittoprosenttinsa täydellisenä koko illan.
Hän yritti kolmosta neljä kertaa ja kakkosta kerran upottaen kaikki heittonsa. Koivisto onnistui heitoissaan yhteensä 14 pisteen edestä.
– Tuntuu hyvältä tietysti. On aina kiva pelata, kun heitto uppoaa ja saa ottaa rentoja ratkaisuja, Koivisto pohdiskelee Bisonsin sivuilla.
Hän näki joukkueen heittopelin kautta linjan laadukkaana, ainakin Salohallin mittapuulla.
– Mielestäni ylivoimaisesti paras heittopeli, mitä meillä on ollut täällä.
Koivisto painotti, että Bisonsin laadukas puolustuspää sekä tehokas aloitus toivat voiton.
– Alussa heitimme tosi hyvin ja saimme puolustuksellamme stoppeja aikaan. Aina kun puolustimme hyvin, ero kasvoi meidän hyväksemme, hän kertasi.
Koivisto uskalsi kääntää katseensa jo hieman keskiviikon Besiktas-otteluun, missä vastus on taatusti kovempi.
– Innolla odotan ottelua ja nythän sitä voi alkaa jo miettiä pikkuhiljaa. On hieman karvas maku viime keskiviikon pelistä, sillä meidän olisi pitänyt ottaa siinä voitto. Nyt olemme sisuuntuneet tappiosta ja lähdemme haastamaan turkkilaiset hienon kotiyleisömme edessä, hän kuvaili.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- NBA-tähti pidätetty tyttöystävän pahoinpitelystä