Ville Tuominen heittää paineet Katajan niskaan
Kuva: Juha Tamminen
Tanskan Basketligaenissa voitosta voittoon edennyt Ville Tuomisen Bakken Bears pelaa kauden ensimmäisen EuroChallengen kotiottelunsa tiistaina tuttua vastustajaa vastaan, kun Jukka Toijala tuo Kataja Basketin Aarhusiin.
Asetelma on selvä: toinen joukkueista jatkaa EuroChallenge-lohkonsa kärkeen tappiottomana ja toinen joutuu antautumaan ensimmäisen kerran. Bears päihitti ZZ Leidenin viikko sitten vieraissa yhdellä pisteellä ja Kataja ryöpytti Ranskan liigakolmonen Cholet’ia kotonaan Joensuun LähiTapiola Areenalla.
Ensimmäistä kauttaan Tanskassa valmentava Tuominen vyöryttää ennakkosuosikin paineet joensuulaisten harteille.
– Tanskan liigassa pelaa neljä tai viisi Korisliiga-tason joukkuetta, jonka lisäksi Suomessa saa pelata kolme amerikkalaista joukkuetta kohden, meillä kaksi. Lisäksi Suomessa operoidaan isommilla jenkkibudjeteilla. Siihen kun vielä lisää mukaan Katajan osalta Teemu Rannikon, niin hänhän on ihan omalla tasollaan, mitä tulee kovien pelien kokemukseen, Tuominen arvioi Basket.fi:n sivuilla.
Ennakkoasetelmista huolimatta Tuominen uskoo, että Bearsilla on täydet mahdollisuudet haastaa Kataja tasaväkiseen otteluun ja pelata voitosta.
– Mitä kotimaisiin pelaajiin tulee, kyllä meiltäkin löytyy maajoukkue- ja europelikokemusta ja itseluottamus on voittojen myötä ihan kohdillaan. Kaikin puolin kiva päästä valmentamaan suomalaisjoukkuetta vastaan ja mielenkiinnolla odotan, mitä tiistaina tapahtuu.
Bakken Bearsin kantaviin tanskalaisvoimiin kuuluvat Suomessakin pelannut sentterijätti Chris Christofferssen (218 cm/34) sekä Tanskan maajoukkuelaituri Nicolai Iversen (205/33).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Seagulls nyt voittoputkessa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Seagulls nyt voittoputkessa