Tehokkaat putket veivät Bisonsin voittoon
Kuva: Juha Tamminen
Lauantain Korisliigan kierroksella Kataja Basket pani sarjajohtaja Nilan Bisonsin koville. Katajastakaan ei kuitenkaan ollut voittamaan Biisonilaumaa. Voiton myötä lauma laiduntaa Korisliigassa tappiottomana 17 voiton turvin.
Ottelu oli kaksijakoinen, sillä Kataja vei ensimmäisen neljänneksen selvästi nimiinsä, mutta toisella neljänneksellä isännät heräsivät mukaan peliin. Herättäjänä toimi penkiltä pirteyttä tuonut Carl Lindbom. Hänen viiden pisteen putkensa aloitti Biisonien 12-0 –runin, jonka myötä kotijoukkue nousi takaisin Katajan kantaan 1100-päisen yleisön kannustaessa.
– Ei oltu valmiita pelaamaan alussa. Onneksi heräsimme mukaan, Biisonien parhaana palkittu Carl Lindbom kommentoi omiensa esitystä Bisonsin sivuilla.
Kolmas erä oli tasaista puurtamista. Jakso eteni kirjaimellisesti kori korista, eikä siitä jäänyt sen enempää jälkipolville kerrottavaa. Neljännes olisi voitu yhtä hyvin jättää pelaamatta, sillä se päättyi tasan 13-13 ja viimeiseen erään mentiin isäntien pisteen johdossa.
Neljäs erä alkoi Ville Mäkäläisen kolmosella. Katajan korinteko jäi kuitenkin siihen pitkäksi aikaa ja seuraavat minuutit olivat Biisonien juhlaa. Bisons iski 14-0 -jakson ja karkasi 12 pisteen johtoon. Kataja onnistui tekemään seuraavan korin vasta, kun peliaikaa oli jäljellä enää alle kolme minuuttia. Peli oli käytännössä taputeltu, sillä Biisonit pääsi heittelemään vapaaheittoja aina, kun Kataja rikkoi. Lopulta ero jäi viiteen pisteeseen Mike Morrisonin tinttaamalla korilla.
– Tämä oli putkien peli. Toinen ja neljäs neljännes olivat hyviä meille. Meille suurin parannus oli lisääntynyt puheen määrä etenkin puolustuksessa, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson kommentoi ottelua.
Biisonien valmennus tuuletti hieman vähemmän vaihtopenkkiä kuin yleensä. Gibsonilla oli tähän selvä syy.
– Halusin pitää rotaation hieman pienempänä kuin aiemmin sunnuntaista (vierasottelu Kouvolassa) silmälläpitäen. Antto [Nikkarinen], Ipe [Ilpo Pehkonen], Ville [Mäkäläinen] ja Calle [Carl Lindbom] pelaavat huomenna kauemmin emmekä halunneet väsyttää heitä liikaa.
Voitto oli Bisonsille jo 17. peräkkäinen, mutta Gibsonin mukaan hän ei haihattele tappioitta pelaamista.
– Ei. Koko kautta ei voi pelata ilman tappioita. Mukava ajatus, mutta olen realisti, hän hymyili.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja