Koponen johdatti Himkin 27 peräkkäiseen voittoon – Salinille cupissa pettymys
Petteri Koponen pussitti 19 pistettä, kun BC Himki venytti eeppistä voittoputkeaan entisestään kurittamalla Astanaa Kazakstanissa. Sasu Salinin Union Olimpija joutui puolestaan tyytymään kolmen perättäisen cup-mestaruusvuoden jälkeen hopeamitaleihin, kun KK Krka huuhtoi Slovenian cupin kultaa.
Astana yritti hidastaa BC Himkin peliä pitämällä kotikentällään tempon mahdollisimman alhaisena, mutta kehnoin tuloksin. Himki vei ottelun lopulta selvästi 91-69 (44–33).
Perjantaina FIBA:n Euroopan seitsemänneksi parhaaksi pelaajaksi nimeämä Koponen pelasi yhden kauden parhaista peleistään pussittamalla 27 minuutissa 19 pistettä, joista 15 kaaren takaa. Koponen jakoi myös kolme syöttöä, nappasi kaksi levypalloa ja riisti pallon kerran.
BC Himki on voittanut nyt 15 perättäistä ottelua VTB-liigassa sekä viimeiset 12 Eurocupissa pelaamaansa ottelua. Joukkueen voittoputki on siis uskomattomasti 27 ottelun mittainen.
Kolmena perättäisenä vuonna Slovenian cupin mestaruutta juhlinut Union Olimpija Ljubljana joutui tällä kertaa tyytymään hopeaan, kun Slovenian korisvaltikkaa tiukasti kädessään pitävä KK Krka Novo Mesto kaatoi pahimman kilpakumppaninsa pistein 83-70 (48-35).
Salin pelasi Olimpijan korkeimmat minuutit (31) ja keräsi joukkueelleen 10 pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.
Samuel Haanpää kohtasi entisen seuransa Espanjan kakkosliigan (Adecco Oro) kärkipään ottelussa, jossa Haanpään Coruña otti mittaa häntä kausina 2009/10 ja 2010/11 työllistäneestä Palenciasta.
Palencia petasi itselleen mukavan johdon avausjaksolla, joka päättyi vierailleen 20-11. Coruñalla oli vaikeuksia hyökkäyspelaamisensa käynnistämisessä, ja niinpä vieraat veivät ottelun 70-63 (41-28).
20 minuuttia pelannut Haanpää pussitti Coruñalle seitsemän pistettä ja kauhoi käsiinsä kahdeksan levypalloa. Lisäksi Susijengin heittokoneen käsistä irtosi kaksi korisyöttöä.
Palencia vahvisti asemiaan Adecco Oron toisella sijalla. 18 ottelustaan 14 voittanut Coruña jatkaa neljäntenä.
Saksan ProB-liigan pohjoislohkon keskikastiin kuuluva Herten kuittasi 89–86-trillerivoiton Anton Mirolybovin komentamasta Hannover Tigersistä.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta

- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen