Tupamäki hehkutti Relphorden pelaamista
Vilpas kaatoi toisen jakson ryhtiliikkeellään Korihait lauantaina Pohitullissa 83-71 (39-40).
Vilpas sai jobinpostia lauantaiaamulla, kun selvisi Jukka Katajan poisjäänti vatsainfluenssan vuoksi. Jo Harris on ollut vuoteen omana jo muutaman päivän eli päävalmentaja Mikko Tupamäen viisikosta lohkaistiin hetkessä kaksi palasta pois.
Harrisin jäätyä sivuun liigadebyyttinsä pääsi tekemään Renado Parker, joka siirtyi helmikuun lopulla Perniöstä Vilppaan vahvuuteen. Parker hoitikin tonttinsa hienosti. Ei tyhmiä ratkaisuja ja ”Nado” hassutti pari kertaa vastustajansa kahville. Reilussa 12 minuutissa kelpo tehot 9/5.
Kiitokset arvokkaista vieraspisteistä voidaan osoittaa suoraan Marcus Relphordelle, joka oli suorastaan maaginen äänekkään kotiyleisön edessä. Relphorde pyssytti huikeat 37 pistettä, napsi 12 levypalloa ja otti kakun koristeeksi neljä riistoa. Harvoin on parhaan pelaajan palkinto mennyt yhtä oikeaan osoitteeseen.
Ennätyspisteensä tehtaillut Relphorde oli tyytyväinen sarjapisteisiin.
– Meiltä puuttui tänään kaksi aloitusviisikon miestä ja joukkue tarvitsi ratkaisijaa. Pääsin heti alusta alkaen hyvin peliin mukaan ja paransimme toisella puoliajalla puolustusta joukkueena, totesi ottelun ratkaisija Vilppaan sivuilla.
– Kova taistelu ja alussa oli nihkeää. Korihait vaihtoi palloscreenit ja teki kovia koreja. Pyrimme match-upeihin, menemään sisään ja saamaan vastustaja virhevaikeuksiin. Onnistuttiin siinä aika hyvin. Samu näytti kokemuksen merkityksen upottamalla kaksi kovaa kolmosta paikkaa vastaan. Marcukselta aivan huikea peli, tänään näimme johtajuutta ja hyviä valintoja, kehaisi Tupamäki.
Samalla hän jakoi kiitosta myös uudelle tulokkaalle, Renado Parkerille.
– Nadolta ei ollut helppo paikka tulla mukaan liigakuvioihin, mutta mies nosteli kylmänviileitä koreja, kiitteli Tupamäki.
LUE MYÖS:
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu

- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen