Karhu vieraili keskiviikkona Kotkassa. Karhu olisi voitolla vielä voinut uhata kotijoukkue KTP:n paikkaa sarjataulukon nelosena, mutta kotijoukkue piti pintansa ja voitti jatkoajan jälkeen numeroin 96–93 (80–80, 31–35).

Karhun riveissä nähtiin ensimmäistä kertaa tuoreimmat tulokkaat Ray Willis ja Justin Baker. Uudet pelurit hämmensivät hieman kauhajokelaisten pelaamista.

– Molemmilta joukkueilta sekavaa peliä. KTP:llä ei ollut takuria ja meillä kaksi uutta pelaajaa, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara miettii seuran sivuilla.

Karhu vei ottelua varsinkin toisella puoliajalla ja oli lähellä ratkaisua, mutta KTP pystyi puristamaan vielä rinnalle ja ohi.

– Toinen neljännes oli hyvää puolustus pelaamista ja kolmas neljännes hyvää hyökkäämistä, joten johto oli jo 15 pistettä. KTP tuli varsinkin Timi Heinosen kovilla ratkaisuilla peliin mukaan.

– Pelin käännekohta oli Dren (Williamson) hyvin kyseenalainen tekninen virhe, joka ei ollut pelin hengen mukainen, Tammivaara harmittelee.

– Loppu meni hermokamppailuksi ja kumpi tahansa joukkue olisi voinut voittaa. Rayltä erittäin lupaava ensimmäinen peli ja hänestä on vielä paljon iloa joukkueelle, Tammivaara analysoi pelin kulkua.

Debyyttinsä tehnyt Willis katsoi tappion jälkeen jo eteenpäin.

– Pelasimme kovaa ja olimme lähellä voittoa. KTP ei luovuttanut, vaikka olivat jo 15 pistettä tappiolla. Meidän pitää nyt vain katsoa tätä peliä nauhalta ja ottaa opiksi, jotta olemme seuraavissa peleissä lopussa vahvempia, Willis jatkoi.