New Yorkin takamies tulitti ennätyskirjoja uusiksi – Durant ohitti Jordanin

New York Knicksin JR Smith merkkautti itselleen kaksi ennätystä viime yön kierroksella ja Kevin Durant ohitti ennätyskirjoissa Michael Jordanin.
Durant nakutti jo 41 pelissä peräkkäin 25 pistettä tai yli nousten Jordanin ohi kyseisessä tilastossa. Hänellä on kuitenkin vielä matkaa Wilt Chamberlainin ennätykseen, joka on 106 peräkkäistä ottelua 25 pistettä tai enemmän. Durantin viime yön 38 pistettä eivät auttaneet Oklahoma Cityä, sillä Phoenix otti hienon kotivoiton.
JR Smith paukutti seuraorganisaation uuden ennätyksen upottamalla yhteensä 10 kolmosta sisään. Hän yritti ottelussa viivan takaa yhteensä 22 kertaa, joka on uusi NBA-ennätys. Aikaisempi oli Damone Stoudamiren nimissä (21) vuodelta 2005. Smithin 32 pistettä eivät kuitenkaan riittäneet Miamia vastaan, kun mestarit jyräsivät 38 pistettä upottaneen LeBron Jamesin johdolla voittoon.
Clippers vei jälleen Los Angelesin herruuden ja Atlanta jatkoi Indianan viime aikojen vaikeuksia. James Hardenin 32 pistettä olivat liikaa Denverille.
Klay Thompson (33) ja Stephen Curry (31) kukistivat Erik Murphyn uuden työnantajan Utahin. Murphy ei ollut vielä Utahin kokoonpanossa.
NBA:n yön tulokset:
Miami-New York 102-91
Clippers-Lakers 120-97
Sacramento-Dallas 91-93
Indiana-Atlanta 88-107
Houston-Denver 130-125
San Antonio-Memphis 112-92
Golden State-Utah 130-102
Phoenix-Oklahoma City 122-115
Portland-New Orleans 100-94
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys