Namika haastamaan Pyrintöä: ”Kauden parhaat pelit ovat osaltamme vielä pelaamatta”
Kuva: Juha Tamminen
Namika Lahti selvitti tiensä ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin sitten mestaruuskevään 2009. Puolivälierissä se joutuu kovimman mahdollisen paikan eteen, kun se kohtaa runkosarjan voittaja Pyrinnön.
Pitkään Korisliigan runkosarjan viidettä sijaa hamunnut Namika Lahti suistui syöksykierteeseen keskitalvella hävitessään tammikuun lopun ja maaliskuun alun välisenä aikana kahdeksan ottelua peräjälkeen.
Kevään koittaessa Namika kuitenkin oikaisi kurssinsa ja pystyi pitämään pintansa runkosarjan kihelmöivillä loppukierroksilla Salon Vilppaan ja Kouvolan Kouvojen hengittäessä lahtelaisten niskaan. Namikan ensimmäinen pudotuspelikevät viiteen vuoteen on nyt tosiasia, ja joukkue odottaa puolivälieriä avoimin mielin.
– Pitkässä juoksussa koko runkosarjan loppu oli kuin pudotuspelejä meille. Jokaiselle joukkueelle tulee jossain vaiheessa heikompi jakso, kuten meillekin, mutta selviydyimme siitä. Ennen kaikkea keskitalvi osoitti Korisliigan olevan erittäin hyvätasoinen ja voimasuhteiden muuttuneen kesken kauden, Namikan päävalmentaja Ilkka Palviainen pohtii Korisliiga.fin sivuilla.
Huhtikuussa pelaamastaan neljästä ottelusta Namika voitti yhden, mutta se ei ole koko totuus: Palviainen kertoo, että pudotuspeleihin valmistautuminen on ollut joukkueen tähtäimessä viime viikot.
– Olemme hyvällä tiellä. Olemme jonkin verran pelkistäneet joukkuekonseptiamme ja korostaneet parhaiten toimivia elementtejä. Pyrimme toteuttamaan näitä vahvuuksia pudotuspeleissä ja luotan siihen, että kauden parhaat pelit ovat meidän osaltamme vielä pelaamatta.
Palviainen realistina kertoo tunnustavansa, että hänen joukkuettaan pidetään suurena altavastaajana maanantaina alkavissa puolivälierissä Pyrintöä vastaan. Yllätysmahdollisuus on kuitenkin hänen mukaansa olemassa.
– Pyrintö pelasi vaikuttavan runkosarjan ja on kova vastustaja, mutta lähtökohtaisesti tunnemme heidän pelaajansa ja vahvuutensa hyvin sekä Pyrinnön pelitavan erittäin hyvin. Mielenkiintoinen ottelusarja on luvassa.
LUE MYÖS:
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot