Pronssikin maistui Bisonsille: ”Olemme kuin perhe”
Kuva: Juha Tamminen
Nilan Bisonsin kausi päättyi tänäkin vuonna mitalienjakotilaisuuteen. Tällä kertaa kauloihin ei ripustettu kaikkein kirkkaimpia lätkiä vaan pronssiset. Kiihkeän vastuksen tarjonnut KTP joutui tyytymään katkerimpaan neljänteen sijaan.
Peli alkoi vierasjoukkueen kannalta terävämmin. Näytti siltä, että kotkalaiset olisivat halunneet pronssimitaleja Biisoneita enemmän. Biisonit sohlasivat hyökkäyspäässä pakottaen vaikeita ratkaisuja. Myös puolustusintensiteetti ontui. Kotka pääsi Jukka Matisen ja Ryan Ayersin johdattamana karkaamaan 12 pisteen johtoon, kun toista neljännestä oli vielä viisi ja puoli minuuttia pelaamatta. Bisons paransi, mutta puoliaikatauolla eroa oli vielä kahdeksan pistettä.
– Tulimme peliin huolimattomasti. Varsinkin puolustuksemme, jota olemme kehuneet pitkin kautta, ontui. Kotkan Matinen ja Ayres olivat tulessa, Greg Gibson pohdiskeli Bisonsin sivuilla.
Kolmannessa erässä tahti muuttui täysin ja lopulta Bisons pystyi pitämään KTP:n takanaan koko ottelun ajan.
Gibson muisteli pitkää ja antoisaa kautta.
– On ollut erittäin pitkä kausi. Olemme oppineet paljon ja saaneet menestystäkin. Kiitokset Arille (Hannula), että saimme mahdollisuuden pelata Eurocupissa.
– Kausi oli pitkä ja siihen sisältyi ylä- ja alamäkiä. Toisin kuin edellisinä kausina meillä oli paljon loukkaantumisia, jotka osoittivat vain sen kuinka onnekkaita olimme olleet aiemmin. Meillä oli lauantaihin asti vielä mahdollisuus päättää tämäkin kausi korkeimmalla tasolla.
Gibson jaksoi kertoa, kuinka ylpeä on joukkueestaan.
– Olen erittäin ylpeä joukkueestamme. He osoittivat, että haluavat todella voittaa tämän mitalin. Olemme kuin perhe – voisin kutsua heistä kenet tahansa kotiini syömään tai tekemään jotain askareita.
Biisonien pelaajat olivat luonnollisesti tyytyväisiä pronssiin, mutta menetetty finaalipaikka kaihersi vieläkin jossain mielen syövereissä.
– Ihan hyvälle tuntuu. Vieläkin vähän harmittaa se semifinaalitappio, mutta kyllä tämäkin maistuu, Carl Lindbom kertoi.
– Ihan hyvältä tuntuu, mutta vähän katkeralta, loisto-ottelun mitellyt Antto Nikkarinen komppasi.
Valmentajan tapaan Nikkarinen halusi nostaa esiin kansainväliset ottelut juhlinnan tuoksinnassa.
– Tämä mitali ei merkitse sitä, että tultiin kolmansiksi, vaan se muistuttaa osallistumisestamme Eurocupiin ja muutenkin ainutlaatuisesta kaudesta, Nikkarinen totesi.
LUE MYÖS:
- Yle: Gettomasa debytoi pian Korisliigaan nousseen Kipinän riveissä?
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Miikka Muurinen ei saa vieläkään pelata – tämä on suomalaislupauksen tilanne
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua