Pyrintö sisuuntuneena seuraavaan finaaliin: ”Lauantaina tulemme kotona todella kovaa”
Kuva: Juha Tamminen
Joensuun Kataja tasoitti Korisliigan finaalisarjan Mehtimäen jäähallissa 95-88 kotivoitolla. Pyrinnön leirissä kaivattiin pienoista parannusta puolustuspelaamiseen.
Pyrinnön parhaimmistoon jälleen lukeutuneen Antero Lehdon mukaan Teemu Rannikko pääsi hieman liian vapaasti huseeraamaan.
– Tulimme hyvällä asenteella otteluun ja olimme valmiita. Teimme kuitenkin puolustuksessa pieniä virheitä ja se oli hieman hermostunutta. Rannikon ja Morrisonin pick-n-roll satutti meitä tänään useaan otteeseen Rannikon päästessä liian lähelle koria. Wesby pelasi tänään huippuottelun emmekä pystyneet vastaamaan siihen. Lauantaina tulemme kotona todella kovaa. Finaalit ovat olleet hienoja tapahtumia ja yleisöä on ollut hyvin paikalla. Tampereella tupa on varmasti ääriään myöten täynnä, Lehto totesi Pyrinnön sivuilla.
Päävalmentaja Pieti Poikola kaipasi hieman parempaa puolustuspeliä.
– Emme saaneet puolustuksessa kontrollia ja he pääsivät hyödyntämään liikaa omia vahvuuksiaan. Ei ollut mitään yksittäistä asiaa mikä satutti meitä, mutta teimme pieniä virheitä siellä sun täällä. Esimerkiksi Wesbyltä piti saada oikean käden ajot pois ja hän teki ensimmäisellä puoliajalla 6-7 helppoa ajoa. Emme yksinkertaisesti olleet tänään voiton arvoinen joukkue ja oikea joukkue voitti tänään. Tämä ei ole mikään fyysinen painisarja vaan enemmänkin joukkueet pelaavat pienellä viisikolla kaarella ja palloa ei juuri pelata sisään. Tämä on taitavien yksilöiden välinen peli ja kun teet virheitä, taitavat yksilöt laittavat palloa koriin, Poikola analysoi.
– Katsomme videolta ihan rauhassa mitä pitää parantaa ja mietitään rauhassa miten tulemme lauantain otteluun. Katsomme staffin kanssa mitä asioita meidän tulee ottaa pois, mistä virheet tulivat ja teemme sen perusteella yhteenvedon joukkueelle. Viikonlopun tuplaotteluissa vahvoilla on joukkue, joka on henkisesti vahvempi. Viikonloppuna otetaan urakalla miehestä mittaa, Poikola jatkoi.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta