Sisuuntunut Honka kohtaa uudistuneen Katajan lauantaina
Tapiolan Honka kärsi Korisliigan avauskierroksella ehkä odotetustikin selvän tappion Tampereen Pyrinnön vieraana. Nyt sisuuntunut ja nuori Hongan joukkue haluaa muuttaa kurssin, kun kotiavaukseen vieraaksi saapuu Pekka Salmisen luotsaama Kataja Basket.
Honka ei pystynyt Tampereella lopulta vastaamaan Pyrinnön prässiin eikä levypallovoimaan. Kataja ei tule taatusti päästämään Honkaa myöskään helpolla. Joukkueesta löytyy yksi Korisliigan suurimmista tähdistä, Teemu Rannikko, heittovoimainen Petri Virtanen, kolme amerikkalaista sekä nuoria tulevaisuuden huippupelaajia. Rannikon palloscreenipelaamisen kontrolloiminen lienee ykkösprioriteetti. Myös viime vuonna Namika Lahden paidassa kovaa jälkeä tehnyt laituri Robert Arnold on merkattu mies Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalon papereissa.
– Kataja haluaa juosta. Teemu Rannikko avaa nopeasti heidän urheilullisille laitureilleen. Ensimmäinen ja toinen syöttö lähtevät todella nopeasti ja etenkin Robert Arnold on näissä tilanteissa vaarallinen. Katajan puolen kentän hyökkäys pyörii Rannikon taiturimaisuuden ympärillä, Iisalo kertoo Hongan sivuilla.
Honka lähtee peliin jälleen nuorella ja honkalaisen näköisellä joukkueella. Villematti Kopio, Joni Herrala, Okko Järvi ja Henri Niemistö ovat isossa roolissa, kun Kataja yritetään kaataa. Takamies Manny Ubilla haluaa varmasti heikosti sujuneen Pyrintö-pelin jälkeen näyttää todellisen osaamisensa.
– Meidän kannalta avainasemassa on se, miten pystymme hidastamaan Rannikkoa. Puolustukseen paluu on myös avainasemassa, ilmaisten korien minimoiminen on olennaisen tärkeää, Iisalo toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Lauri Markkanen ja Giannis huhuissa – yksi ongelma
- Stephen Curry hurjassa iskussa – sekään ei riittänyt
- NBA-seuralle tuli paha takaisku
- Valtava yllätys nähtiin NBA:ssa
- IS: Paikalliset hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- NBA:n supertähti tekee paluun – järiseekö mestari?
- Lauri Markkanen pesi Tuomas Iisalon NBA:ssa
- Tuomas Iisalolle surkea uutinen NBA:ssa
- IS: Paikalliset hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Valtava yllätys nähtiin NBA:ssa
- Lauri Markkasen nimi nousi jälleen siirtohuhuihin
- Huippuvahvistus! Susijengistä tuttu pelaaja palaa Korisliigaan
- IS: Miikka Muurinen on joutunut kriisin keskelle – muuttuuko suomalaisen tilanne?
- Lauri Markkanen ja Giannis huhuissa – yksi ongelma
- Entisen NBA-tähden ruumis löydettiin rannalta
- Miikka Muurisesta synkempi uutinen
- Stephen Curry hurjassa iskussa – sekään ei riittänyt
- Tuomas Iisalolle surkea uutinen NBA:ssa