Pyrintö-lupaus kehuu legendaa: ”Olen todella tyytyväinen,että saan pelata hänenlaisen pelaajan vierellä”
Kuva: Juha Tamminen
Damon Williams määräsi Espoossa, kun Pyrintö haki 77-106 vierasvoitolla sarjapisteet Tapiolan urheiluhallista. Williams mätti Honkaa vastaan kovilla heittoprosenteilla 31 pistettä, haki 11 levypalloa ja jakoi viisi syöttöä. Tämän lisäksi 41-vuotias Williams torjui vastustajan heiton kolmesti.
Pyrinnön nuori Topias Palmi oli joukkueen pelaamiseen tyytyväinen ja erityisesti nosti Williamsin panoksen korkealle.
– Tulimme otteluun hyvällä keskittymisellä ja halusimme pelata hyvän ottelun keskiviikon Ventspils -ottelun jälkeen. Pieti (Poikola) on aina painottanut henkistä puolta, joten pelaajien kesken yksinkertaisesti päätimme, että tänään pelaamme kovaa ja hyvää korista. Lopputulokseen on pakko olla tyytyväinen. Damon oli tänään huikea ja olen todella tyytyväinen, että saan pelata hänenlaisen pelaajan vierellä. Damon antaa jatkuvasti hyviä ohjeita kentällä ja sen ulkopuolella, joka kehittää samalla kaikkien meidän muiden peliä. Mennään nyt peli kerrallaan, mutta tavoite on edelleen sama kuin viime vuonna eli mennä päätyyn asti, Palmi toteaa Pyrinnön sivuilla.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa