Suomi hakemassa 2017 EM-isäntämaaksi?
Kuva: Juha Tamminen
Ukrainan ilmoitus vetäytymisestä koripallon EM-kisojen 2017 isännyydestä avaa tien myös Suomelle hakea osaisännyyttä lopputurnaukselle.
Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting vahvistaa Yle Urheilun haastattelussa, että Ukrainan vetäytyminen kisaisännyydestä vuoden 2017 koripallon EM-kisoille parantaa muiden maiden mahdollisuuksia isännyyden saamiseksi.
Suomen mahdollisuuksia parantaa entisestään uusi kokeilumuotoinen neljän maan kisaisännyys, joka mahdollistaisi Suomelle vain yhden lohkon isännyyden hakemista. Koko kisojen järjestäminen ei Zittingin mukaan olisi realistinen tavoite.
– Tämän kokoisen maan kuin Suomi, realiteetit on selvästi yhden lohkon hakemisessa. Ja kyllähän tämä aukaisee ilman muuta uuden ikkunan harkinnalle, että olisiko Helsinki vuonna 2017 mahdollisesti yksi sivu Euroopan-mestaruuskisojen historiassa, Zitting kertoo Yle Urheilulle.
Suomi oli mukana myös 2015 EM-lopputurnauksen hakuprosessissa, mutta jäi ensimmäiselle varasijalle. Tältä pohjalta kokemusta on, mutta Zittingin mukaan suin päin hakuprosessiin ei lähdetä.
– Tämä viesti on tullut vasta ja herättää alustavaa kiinnostusta. Prosessi etenee varmaankin niin, että mikäli Koripalloliitto sellaiseen projektiin lähtee, niin tämä päätöksenteko tapahtunee syksyn tai alkutalven aikana.
– Täytyy tässä vaiheessa kuitenkin painottaa, että tässä on vasta alustava kiinnostus, joka on herännyt.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa