Haastajamaajoukkue nousi voittoon Ruotsista
Kuva: Getty Images
Suomen haastajamaajoukkue haki komean revanssin Ruotsista kairaamalla päätösneljänneksellä 67-64 (26-31) -voiton Töölön Kisahallissa. Maanantaiseen tapaan Suomella oli valoisat ja pimeät hetkensä, mutta sisukas taistelu tuotti tulosta ja Suomi pääsi juhlimaan voittoa kotiyleisönsä edessä.
Aaltoilevalla ensimmäisellä puoliajalla Ruotsi veti pidemmän korren viemällä toisen neljänneksen viimeiset kaksi minuuttia tylysti 8-0 ja napaten taukojohdon 26-31. Puoliajalta tultaessa ottelu palasi siihen, mihin se eilen jäi: tunteikkaaksi taisteluksi, jossa iskuja jaeltiin molemmin puolin.
Ruotsi kuitenkin onnistui kokoamaan noin kymmenen pisteen johdon, mutta sisukas Suomi nosti intensiteettiään ja raastoi itsensä takaisin iskuetäisyydelle erinomaisen puolustuspelin ruokkiessa hyökkäystä.
43-50-takaa-ajoasemassa Suomi aloitti ratkaisevan kirin päätösneljänneksen puolessa välissä. Alex Vaenerberg pisti aggressiivisella puolustuksellaan vastustajan takamiehet ahtaalle, minkä jälkeen hyökkäyspäässä Antto Nikkarinen ja Carl Lindbom pyörittelivät Suomen johtoon viimeisille minuuteille.
Ruotsi ei kuitenkaan antanut periksi, vaan onnistui vielä saamaan kaksi paikkaa tasoitukseen viimeisessä hyökkäyksessä, mutta ruotsalaisten heitot kolisivat raudoissa.
Lindbom (12/2) ja tupla-tuplan kerännyt Alex Murphy (12/11) olivat Suomen pistekärjet. Ehdottomasti yksi voiton avaimista oli kuitenkin Antto Nikkarinen (10/5/4 syöttöä), joka nosti tasoaan huomattavasti ratkaisuhetkillä vaikean ensimmäisen puoliajan jälkeen.
Julius Rajala (8/2) ja Alex Vaenerberg (7/0) pelasivat myös mainiot pelit.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja