Suomella jo kolme tappiota universiadeissa – ”Meillä on liikaa huonoja hetkiä”
Suomen haastajamaajoukkueen pelit eivät ole tuloksellisesti olleet suurta juhlaa universiadeissa Etelä-Korean Gwangjussa. Joukkue on saalistanut neljästä ottelustaan vain yhden voiton. Tänään joukkue kärsi tappion lukemin 82-69 Australialle. Suomi sai otteluun liian huonon alun, jotta Suomi olisi kyennyt taistelemaan voitosta, kertoo laitahyökkääjä Carl Lindbom Suomikoris-sivuston haastattelussa.
– Australiaa vastaan pelasimme huonon ensimmäisen puoliajan ja heräsimme vasta toisella, joka oli liian myöhäistä. Vastustaja oli taas meitä isompi ja fyysisempi. Hävisimme levypallot ihan liian selkeästi ja meillä oli likaa menetyksiä.
– Toisella puoliajalla aloimme pelaamaan ja näytimme taistelutahtoa, joka johti siihen, että voitimme selvästi toisen puoliajan. Se on positiivista tulevia pelejä ajatellen.
Universiadit ovat 206-senttisen Lindbomiin mukaan kovatasoiset karkelot.
– Kaikki ovat olleet kova tasoisia pelejä. Olemme saaneet heti perinteisiä korismaita vastaamme alkulohkossa ja taso vaikuttaa yleisesti olevan korkea.
Suomen alkua turnauksessa ei ole ainakaan helpottanut lyhyt valmistautumisaika kisoihin.
– Se on näkynyt pelissämme. Kovasti olemme töitä tehneet tämän lyhyen ajan, jotta saisimme sen toimimaan. Hetkittäin pelistämme näkee, että pystymme haastamaan kisojen kovimpiakin maita, josta esimerkkinä on Ranska-ottelun ensimmäinen erä. Meillä on kuitenkin liikaa huonoja hetkiä, jotka kestävät liian kauan. Tekemistä on vielä paljon, mutta koko ajan olemme menneet parempaan suuntaan.
Pelikaupungissa ei ole kuitenkaan valittamista.
– Pelipaikka on kieltämättä eksoottinen, eikä tänne varmasti olisi muuten tullut ikinä matkustettua. Hallit ovat kuitenkin hyvät ja kisat on järjestetty hyvin, Helsinki Seagullsia edustava Lindbom kertoo.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Viimeinkin virallista: jäissä ollut jättikauppa saatiin maaliin