Bisons-luotsi hehkutti omiaan: ”Voitto oli todellinen osoitus mielenlujuudestamme”
Bisons avasi VTB-voittotilinsä makeimmalla mahdollisella tavalla. Mahdottomasta tuli jälleen mahdollista ja Bisons osoitti, että VTB:ssä kuka tahansa voi voittaa kenet vain. Lokomotiv Kuban kaatui hurraavan loimaalaisyleisön edessä kahdella pisteellä 70-68.
Ottelu oli todellinen jännitysnäytelmä, kun Bisons menetti pallon ja viimeinen hyökkäys jäi Lokomotiville. Malcolm Delaney sai vielä kerran kolmosen ilmoille, mutta se ei yltänyt rautaa lähemmäs. Bisons oli tarkkana levypallossa ja loimaalaisjuhlat olivat valmiit alkamaan.
– En ollut huolissani. Delaney otti vaikean, haastetun heiton. Luotin pelaajiini, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson totesi Bisonsin sivuilla.
– Olen erittäin ylpeä joukkueestani. Kolmen kirvelevän tappion jälkeen tämä voitto oli todellinen osoitus mielenlujuudestamme, hän jatkoi.
Lokomotivin päävalmentaja Georgios Bartzokas ei ollut yhtälailla juhlatuulella. Hän oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempi kuin pelin puolessa välissä.
– Minun pitää onnitella Bisonsia voitosta. VTB:ssä ei voi aliarvioida yhtään joukkuetta tai kärsii tappion. On mahdollista, että olimme vielä väsyneitä perjantain pelistä Kaunasissa, mutta se ei ole mikään tekosyy.
Illan tsempparipalkinnon ansaitsee Ike Udanoh. Udanoh toi taistelullaan huikean määrän energiaa, johon koko joukkueen oli helppo yhtyä. Hän sai erityismaininnan sekä päävalmentajalta että kapteenilta.
– Oli kauttaaltaan hurja matsi, mutta kyllä esimerkiksi Ike pelasi huikean pelin. Hän toi sitä energiaa, jota just Ikeltä tarvitaan. Tommonen itseluottamus ja energia varmasti tarttuu koko joukkueeseen. Varmasti oli iso tekijä voitossa, Kotti kehui.
– Ike on todellakin erityinen. Kaksi vuotta sitten hän pelasi jotain nelosdivaria jossain. Me toimme hänet Suomeen pelaamaan kakkosdivaria ja nostimme hänet lopulta mukaan Korisliigaan. Hän on todella osoittanut, että kovalle työlle ei ole korviketta, Gibson totesi.
Biisoneilla on edessään harvinainen neljän päivän mittainen tauko. Pelkkään lekotteluun sitä ei kuitenkaan aiota käyttää.
– Huomenna (maanantaina) pidämme lepopäivän, mutta taas tiistaina harjoitellaan. Perjantaina onkin sitten vastassa Vilpas, Gibson suunnitteli tulevaa.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja