Koponen Ylelle: ”Upea päästä pelaamaan kotikentälle”
Kuva: Juha Tamminen
Vuoden 2017 koripallon EM-alkulohkon saaminen Suomeen otettiin ilolla vastaan kaikkialla. Myös Susijengin tähtipelaaja Petteri Koponen tervehti päätöstä positiivisella mielellä ja muistutti samalla, ettei vielä muutama vuosi sitten vastaavaa olisi voinut ajatellakaan.
– On upea päästä pelaamaan kotikentälle ja uskon, että kaikki pelimme tulevat olemaan loppuunmyytyjä. Siisti fiilis päästä kotiyleisön eteen täydelle hallille pelaamaan. Ei tällaista olisi osannut kuvitellakaan vielä muutamia vuosia sitten. Uskomattomia juttuja, Koponen kirjoittaa Yle Urheilun kolumnissaan.
Koponen nostaa esille myös sen tosiasian, että karsintojen välttäminen tuo myös tervetullutta lepoaikaa ensi kesänä.
– Tuulettelin sitäkin päätöksen kuultuani, sillä edelliset kahdeksan kesää on menty aika lailla tiukasti koripallon ehdoilla. Nyt edessä saattaa olla hieman vapaampi kesä ja siinä voi jopa ehkä vähän ehtiä treenaamaan eikä ole pelkästään vain pelaamista ja palautumista.
– Sen pienen tauon voi käyttää hyödyksi myös siten. Lisäksi aika monelle Susijengin pelaajalle on tulossa ensi kesänä perheenlisäystä. En tiedä ovatko jätkät ajoittaneet sen siten, mutta varmasti ilouutinen myös siinä suhteessa.
Koposen kolumni kokonaisuudessaan Ylen verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja