Korisliigan jumbojoukkue hankki uuden amerikkalaisvahvistuksen – ”Odotan hänen ottavan isoa roolia”

KTP-Basket reagoi Sefton Barrettin epävarmaan tilanteeseen hankkimalla rinnalle toisen amerikkalaislaiturin. Kivikovasta Ranskan pääsarjasta Suomeen siirtyvän LaMarcus Reedin odotetaan saapuvan maahan jo perjantaina.
Loistavaan vireeseen päässyt Sefton Barrett on joutunut huilaamaan viimeiset kaksi ottelua uusiutuneen jalkavammansa takia. Vamma on laatua, johon lepo auttaa, mutta rasituksen myötä jalka todennäköisesti kipeytyy jatkossakin.
Barrettin epävarman tilanteen vuoksi KTP joutui heittämään verkkonsa amerikkalaismarkkinoille ja syöttiin tarttuikin mielenkiintoinen saalis. 196-senttinen LaMarcus Reed pääsi valitsemaan Kreikan ja Suomen välillä ja päätyi jälkimmäiseen.
– Reed on pelannut aiemmin Kreikassa ja hänellä on sieltä huonoja kokemuksia palkanmaksun osalta, KTP:n puheenjohtaja Jyrki Lindström taustoittaa kotkalaisten sivuilla.
Nyt 27-vuotias Reed valmistui Texas Arlingtonin yliopistosta vuonna 2012 ja erityisesti seniorivuosi oli onnistunut (17,8p). Ammattilaisura alkoi seuraavana vuonna Antwerp Giantsissa Belgiassa, mutta rookie-kausi oli vaikea. Jo yhdeksän ottelun jälkeen matka jatkui Makedoniaan, ja sieltä heti Ruotsin LF Basketiin (10,7p). Seuraava kausi, 2013-14, oli parempi. Kyprokselaisessa Ethassa syntyneet 14,2 pistettä ja valinta Eurobasketin vuoden puolustusviisikkoon avasi ovet suurempiin sarjoihin.
– Valinta puolustusviisikkoon on hyvä näyttö. Reedillä on myös sama agentti kuin Devonne Gilesilla, joten olen luottavainen, päävalmentaja Anton Mirolybov sanoo.
Viime kaudella Reed pelasi Kreikan suurseurassa Aris Thessalonikissa 8,3 pisteen keskiarvolla ja kuluvaksi kaudeksi tie vei Ranskan Pro A:n SPO Roueniin. Kausi kovatasoisessa Ranskan pääsarjassa kesti kuitenkin vain seitsemän ottelun verran (3,4p) ja sopimus purettiin marraskuussa. Seuraava osoite on Kotka ja Korisliiga.
– Hienoa työtä seurajohdolta. Olen tyytyväinen, että pystyimme tässä tilanteessa reagoimaan, Mirolybov kehuu.
Reed on takamies-laituri, jolta pitäisi luonnistua kaikki kolme pienintä pelipaikkaa. Valmentajan odotukset ovat ainakin korkealla.
– Reedillä on vahva kokemus kovista sarjoista ja odotan hänen ottavan isoa roolia. Heittovoimaa ja ajouhkaa löytyy ja odotan hänen nopeuttavan meidän peliä.
KTP:lla on nyt kokoonpanossaan viisi ulkomaalaista. Neljän nimi saa löytyä kerrallaan ottelupöytäkirjasta, mutta menoliikennettä ei ole ainakaan vielä odotettavissa.
– Seftonin tilannetta katsotaan edelleen päivä kerrallaan. Ketään ei olla tässä vaiheessa laittamassa kotiin, ”Ponttis” päättää.
KTP:n seuraava ottelu on huomenna perjantaina Loimaan Bisonsia vastaan Karhuvuoren Steveco Areenalla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui